Suuri keskustelu
Ikäraja: Sallittu kaikille
Tämä pohdintaa ja huumoria(?) sisältävä fiktiivinen keskustelu sijoittuu Weed-mangan/animen alkuosien aikaan, joskin käsittelyssä on lähinnä Ginga: Nagareboshi Gin.
Takahashi: Tervetuloa seuraamaan mukaan Suurta keskustelua, jonka puheenjohtajana toimin minä, Yoshihiro Takahashi. Aloittakaamme lyhyellä esittelyllä. Ensimmäisenä suuri tähtemme, Hopeanuoli, tunnetaan myös alkuperäisellä nimellään Gin.
Hopeanuoli: Täällä ollaan.
Takahashi: Tässä on Weed, Hopeanuolen poika.
Moss: Uuno Turhapuron poika?
Hopeanuoli: Moss, muistitko käydä korjauttamassa kuulolaitteesi?
Moss: Ehei, huuliharppuni toimii moitteetta.
Takahashi: Äänessä oli äsken Moss, jonka ikä on... No, unohdin tarkan iän, mutta vanha se kuitenkin on. Paikan päällä ovat myös Ben, Akame ja Rivikoira No. 574. Aiheita on rutkasti, joten pitemmittä puheitta julistan keskustelun alkaneeksi.
–––––––––––
Takahashi: Ensimmäisenä vuorossa kunniavieraamme, Gohee Takeda.
Gohee Takeda: Tsaukki, taukki.
Takahashi: Takeda-sama, mittareidemme mukaan olet sarjani suosituimpia ihmishahmoja. Mistä luulette, että menestyksenne johtuu?
Gohee Takeda: Koska olen paras. Minuun verrattuna Martti Kitunen pyydysteli nallekarkkeja.
Takahashi: Eli suosionne johtuu metsästystaidoistanne?
Gohee Takeda: Näin on näreet. Tosin eipä tässä vuosien kuluessa ole ollut suurempaa tarvetta kilpailuun, kun noita samanikäisiä ei tahdo löytyä muista sarjoista.
Takahashi: Tässä arkaluonteisempi kysymys: miltä oman jalan katkaisu tuntui?
Gohee Takeda: Kyllähän se aluksi kirpaisikin ja meinasi laatta lentää, mutta kun sen on kerran tehnyt niin kyllähän sen helposti tekee toistekin. Tuo puujalka kaipaisikin paria, ihan symmetriasyistä.
Takahashi: Mukava kuulla... luulisin. Mutta mitä selällenne on tapahtunut?
Gohee Takeda: Puun pilkkomisesta se johtuu, kun tuo sirkkelin pahus meni rikki, enkä muistanut lainata Hopeanuolta. Mutta nyt on pakko lähteä. Tuli nimittäin eräs juttu mieleen.
Takahashi: Emme päässeet kysymyksissä edes puoliväliin. Mikä on ongelmana?
Gohee Takeda: Ongelma on se, että minä olen kuollut. Ja tässä sitä vain seistään ja vastaillaan tyhmiin kysymyksiin. Lähden tapaamaan tämän tekstin kirjoittajaa ja kysymään, että mikä homman nimi oikein on. Ei vanha tällaista kuule helpolla sulata.
–––––––––––
Takahashi: Seuraavaksi jotakin vähän yleisempää: mitä mieltä olette Hopeanuolen menestyksestä ja historiasta Suomessa?
Akame: Meidän sarjamme on kyllä ainutlaatuinen tapaus ja taitaa varsin ainutkertaiseksi jäädäkin.
Ben: Mielestäni Hopeanuolen hankala historia on osa suurempaa ongelmaa, eli tietämättömyyttä. 80-luvulla ja vielä 90-luvunkin puolella Hopeanuolesta ja muista vastaavista sarjoista oli vastuussa porukka, jolla ei ollut pienintäkään hajua animesta ja sen luonteesta.
Hopeanuoli: Niinpä niin. Kaiken takana hyöri varmaan joku Elli Kultturelli, jonka maailmankuvaan ei mahtunut ajatus, että animaatiot voivat sopia aikuisillekin. Meidänkin sarjamme oli varmaan vain jokin halpa Disney-klooni – mitä nyt muutama irtopää lentelee ja vähän verta roiskuu. Puhumattakaan muista sarjoista: keskeneräiseksi jääneitä julkaisuja, onnettomia tekstityksiä... Ihan tulee tippa linssiin, kun miettii kaikkia niitä hukkaan heitettyjä mahdollisuuksia.
Akame: Vaikka kehitystä onkin tapahtunut, niin Suomella on vieläkin pitkä matka kurottavana. Eipä TV:ssä ole taidettu koskaan esittää Night on the Galactic Railroad -elokuvaa? Kissa-aiheisena se mielestäni päihittää jopa Kissojen valtakunnan. Tyylikäs tunnelmateos ilman mitään yliyrittämistä.
Ben: Ja se Paimen, piika ja emäntä -sarja. Kaikkein suomalaisin anime... eikä sitä ole koskaan julkaistu Suomessa. Logiikan riemuvoitto.
Hopeanuoli: Ääliölaatikon tarjonta nykyisin kun on mitä on. Mihin kaikki anime-sarjat ylipäänsä katosivat? Eikös sieltä aikaisemmin tullut Dragon Ballia, Full Metal Alchemistia, ja taisi tulla joku taikatyttösarjakin?
Ben: Ajatelkaa, miten erilainen Suomen anime- ja mangatilanne olisikaan, jos tuolloin vastuussa olisivatkin olleet Tekno-Kekko, Wexteen ja muut, jotka jopa tiesivät näistä asioista jotakin.
Weed: Ai kuka?
Ben: Meidän sarjojamme olisi voitu alkaa julkaisemaan jo ennen Dragon Ballia. Kulttuurishokki olisi jäänyt pienemmäksi ja Dragon Ballin aiheuttamalta sataprosenttisen turhalta kohulta oltaisiin vältetty.
Hopeanuoli: Mutta toisaalta, jos sarjaamme olisi ollut saatavilla suomenkielisenä paljon aikaisemmin, niin kuinka suosittuja olisimme tällä hetkellä? Tuntuu, että sarjamme on pysynyt pinnalla näin monien vuosien ajan johtuen lähinnä sen salaperäisyydestä, kun tietoa on ollut vain japaniksi.
Moss: Kyllä se niin vain on, että hyviä tarinoita luetaan uudelleen ja uudelleen, vaikka ne osaisi ulkoa läpi. Laadukkaat teokset eivät tarvitse loputtomia jatko-osia ja uusioversioita. Koko jatko-osatehtailu on oikeastaan aika uusi ilmiö ihmis- ja koirakunnan historiassa.
Hopeanuoli: Niin, Weed. Sinäkin olet vain minun jatko-osani. Ja kuten kaikki tiedämme, pojasta polvi pahenee.
Weed: Just...
–––––––––––
Akakabuto: ¡Hola!
Hopeanuoli: Kas, Punakypärä on palannut Espanjan-matkaltaan. Millaista siellä etelässä oli?
Akakabuto: Kuumahan siellä oli. Ajattelin kyllä, että ajaisin turkin pois, mutta olisivat vielä vieneet putkaan. Ihme juttu muuten, että kaikki muut hotellit, ravintolat ja uimarannat olivat täynnä, paitsi ne, joissa olin itse.
Ben: No, et vain osannut valita parhaimpia paikkoja. Silloin ei maailmankuulu karismasikaan auta. Sellaista sattuu.
Takahashi: Saavuit hyvään aikaan, Akakabuto-san, sillä seuraava aihe koskeekin sinua. Monet ovat kritisoineet sinua vähän... no, yksinkertaisena pahiksena. Muriset ja äriset kyllä ihan kivasti, mutta se verbaalinen ulosanti...
Akakabuto: Omapa on vikanne, kun ette ymmärrä kieltäni. Minähän lausun kuolemattomia koko sarjan ajan – kalevalamitalla korostettuna!
Takahashi: Ei peliä vielä ole menetetty. Onhan sinulla eräs merkittävä ansio: olet ainutlaatuinen.
Akakabuto: En kai nyt sentään?
Takahashi: Mieti nyt: kuka muu fiktiivinen karhuhahmo on yhtä pelottava kuin sinä? Aivan oikein, ei kukaan. Topin ja Tessun sekä Balton karhut menevät likeltä, mutta kun molempien ruutuaika voidaan laskea sekunneissa, niin... Tajusit varmaan?
Akakabuto: No, jos asiaa tuolta kannalta...
Takahashi: Ja ajattelepa, kuinka paljon fiktiivisiä pahishahmoja yleensä on olemassa. Siinä porukassa on vaikea erottua joukosta. Mutta sinäpä erotut, ja vieläpä näkyvästi.
Akakabuto: Tässähän ihan punastuu...
Hopeanuoli: Ja ei ne puheenlahjatkaan välttämättä takaa syvällisempää toteutusta. Mieti vaikka Bond-pahiksia: "Haluan valloittaa maailman, hähähää!" Onpa todella syvällistä.
Akakabuto: (Sniff) Kiitos kauniista sanoista, ystävät.
Ben: Muista vain, että et näytä kenellekään niitä tanskalaisia VHS-kansia.
–––––––––––
Riki: Terve kaverit! Enkös olekin mahtava?
Rivikoira No. 574: Oi, seuraisin sinua maailman ääriin, johtaja.
Weed: Riki-hiki! Riki-hiki!
Ben: Et kuulosta ollenkaan oikealta johtajalta.
Akame: Jos tuo on Riki, niin minä olen Akeema.
Vale-Riki: Valeasuni ei siis toiminut. Kunhan yritin piristää päivää.
Hopeanuoli: Kuolleet haudataan ja elävät jatkavat elämäänsä. Kukaan ei nouse kuolleista, se on luonnon laki.
Goku: Ai mitä?
Takahashi: Seuraava kysymys koskeekin Rikiä: yliarvostettu hahmo tahi ei? Hopeanuoli ei saa tähän vastata.
Akame: Jos rehellisiä ollaan, niin mieluummin minä Rikiä seuraisin kuin monia muita oikean maailman "suuria johtajia".
Ben: Totta. Ja uskon karismaan, eli siihen että jotkut ihmiset ja koirat ovat jotenkin... magneettisempia? Luokseen vetäviä?
Akame: Niin. Tuskinpa Disney-yhtiö olisi nykyisenlaisensa, jos sen keulakuvana olisi toiminut Waltin sijasta joku Klonkku.
Takahashi: Eli mikä on johtopäätöksemme?
Akame: Pelkän mangan ja animen pohjalta Riki on ihan mukiinmenevä hahmo. Täytyy vain muistaa, ettei niiden omien aivojen käyttö ole kielletty, eli ei seurata toista sokeasti tilanteeseen kuin tilanteeseen.
Moss: Viisauden sanoja, nuori mies. Poikkeuksena tietenkin silloin kun klasit unohtuvat kotiin. Yritäpä siinä sitten yksin hoiperrella kadulla, kun eteenpäin ei näe kirsua pitemmälle.
–––––––––––
Takahashi: Mitä mieltä olette GNG-animen piirrosten ja animaatioiden yleisestä laadusta?
Akame: Mieleen tulee ainakin ne animaatiokalvojen kierrätykset. Se Madara-taistelu...
Ben: Huokaus. Onko aina pakko käyttää tuota samaa esimerkkiä? Yksi kohtaus ei pilaa koko sarjaa. Ja sekin on valovuosia edellä johonkin Hanna-Barberan tuotoksiin verrattuna.
Weed: Ai kuka?
Ben: Muistatte kai ne iänikuiset takaa-ajot, kun Gargamel jahtaa Pattismurffia ja ties keitä muita? Niissä toistui aina ne samat animaatiot. Joka. Ikinen. Kerta.
Akakabuto: Smurffitietä pitkin, ajelemme nytkin...
Hopeanuoli: Mitä tuo oikein oli?
Akakabuto: Anteeksi, paholainen iski minuun.
Ben: Pahinta on, että tuokin sarja on menestyneempi kuin me. Ja puhun siis pelkästään tuosta animaatiosta. Ne sarjakuvat ovat ihan hyviä. En ole tosin koskaan lukenut niitä.
Hopeanuoli: Ja miltäs se tuntuisi, jos olisin He-Manin tapaan pitänyt vuorisaarnaa jokaisen jakson päätteeksi? "Muistakaa lapset, että karhut ovat oikeasti mukavia ja pehmoisia. Älkää huviksenne ampuko niitä, tai niille tulee vielä paha mieli ja kova pipi."
Moss: Suojelu suojelee, vaan ei kasvata, kehitä tai opeta.
Akame: Viisauden sanoja, vanha mies.
Takahashi: Palataan kuitenkin vielä animen piirtojäljen pariin. Muita mielipiteitä?
Hopeanuoli: No, kun otetaan huomioon vakavasti otettavien eläinanimaatioiden onnettoman tilan, niin minua on aina hämmästyttänyt se, että mistä Toei oikein taikoi väelleen taidon animoida eläimiä niin hyvin? Mistä se kokemus oikein tuli?
Akame: Aikamme suuria mysteereitä. En ole koskaan uskonut siihen, että koko homma perustuisi pelkästään suureen budjettiin. Vaikka rahaa virtaisikin joka hanasta, niin sellaisen taidon hankkimiseen tarvitaan myös aikaa. Tuskinpa GNG:tä valmisteltiin vuosikausia niin kuin jotain Disney-tuotosta.
Ben: Millainenkohan Glen Keanen Hopeanuoli olisi ollut? Siinäpä ajateltavaa loppupäiväksi.
Weed: Ai kuka?
Takahashi: Ei kuitenkaan täksi päiväksi. Meillä on vielä keskusteltavia aiheita vaikka muille jakaa. Vaan mikä on johtopäätöksemme tähän aiheeseen?
Hopeanuoli: En usko, että saamme aikaiseksi puolueetonta mielipidettä. Asiaa tietysti helpottaisi, jos sopivia vertailukohteita olisi enemmän. Johonkin Dragon Balliin kun on aika vaikea verrata...
Akame: Vaan onko se sitten huono asia? Jos Hopeanuolen kaltaisia animaatioita ei ole, niin mitä se kertoo sarjastamme?
Akakabuto: Tiedän! Se on ainutlaatuinen!
Akame: Bingo! Tosin aikaisempaan mielipiteeseeni on lisättävä, että GNG:n animaattorit olivat todennäköisesti Japanin uudelleenrakennuksen ajan kasvatteja, jolloin arvostettiin työntekoa ja laatua. Eli yksi syy animen laatuun saattaapi olla sen tekijöiden ahkeruus ja kunnianhimo. Minunkin äitini on varsinainen työhirmu.
Ben: Ai, että sinulla on oikein äitikin? Minä kun luulin, että isäsi synnytti sinut.
Akame: Tuohon en edes vastaa.
–––––––––––
Takahashi: Asiasta toiseen: suomalainen jälkiäänitys leikatussa versiossa. Mielipiteitä?
Ben: Niin, sarjamme taustallahan toimi vanha ystävämme Golden Voice, jonka väki lainasi ääntään lukemattomiin videokasetteihin, ja taisi muutama dubbaus päästä TV:seenkin.
Akakabuto: Dub-I-Dub I-Dub-I-Dub Bub-Bub...
Akame: Hopeanuolen dubbaus on hankala tapaus. Kyllähän se reippaasti voisi olla parempikin, mutta kun mietitään, miten erilainen sarjamme on muihin sen ajan animaatioihin, niin kyllä siinä olisi ammattitaitoisempikin helisemässä kun hahmoja on kymmeniä ja ääninäyttelijöitä vain neljä. Ja kun tähän yhdistetään japanilaiset nimet ja lastenvideoon kyseenalainen sisältö, niin kunnon soppa on valmis.
Hopeanuoli: Mielestäni leikatun version suurin ongelma on se, että se on leikattu. Harmittaa kaikki ne ihmiset, jotka ovat pelkästään nähneet tämän amputoidun version ja siten saaneet sarjasta huonon kuvan. Kuka tämän leikkauksen teki, ja oliko kyseisellä henkilöllä pienintäkään käsitystä juonesta ja miten leikkely vaikutti siihen?
Ben: Ystävämme tietämättömyys iskee jälleen.
Hopeanuoli: Miksi suomalainen dubbaustoiminta on aina ollut niin vaatimatonta? Joko on Golden Voicen tapainen huonosti varustettu pikkupulju tai sitten Agapio Racing Teamin tapainen amatöörikökköö. Ja niissä harvoissa tapauksissa, joissa dubbaus on toteutettu laadukkaasti ja ammattitaitoisesti, niin näyttelijöitä on onnettoman vähän: Muumilaakson tarinat, Alfred J. Kwak, Ankronikka...
Akame: Uudemmissa tapauksissa on kyllä onnistuneesti jäljitelty amerikkalaisten ja japanilaisten huutotekniikoita, mutta miksi minulla on karmiva aavistus, että olemme samalla menettäneet jotakin kallisarvoista...
Hopeanuoli: Tiedät kyllä vastauksen: vanhan kunnon suomalaisen rauhallisuuden. Verratkaa vaikka Muumilaakson tarinoiden suomalaisia ja japanilaisia ääniä. Suomalaisen version naisäänet ovat vähintään oktaavin verran matalampia kuin japanilaiset. Tai verratkaa Pertti Niemisen ja Eiko Yamadan versioita minusta. Vaikka naisnäyttelijät pikkupoikien äänenä toimisikin, niin kukaan ei ole todistanut, että se olisi ainoa oikea tapa.
Takahashi: Mitä mieltä olette japanilaisten nimien kääntämisestä suomalaisessa äänityksessä?
Hopeanuoli: Varsinainen ikuisuuskysymys. Kuinka paljon alkuperäismateriaalia saa muuttaa käännöstyössä? Pidättäydytäänkö mahdollisimman lähellä alkuperäistä vai sovitetaanko paremmin istuvaksi omalle kielelle ja kulttuurille?
Ben: Suurin ongelma on se, kun käännöksissä mennään täysin metsään. Punasilmä? Akakabootto? Ja taisi sieltä Ketsuppikin löytyä.
Akame: Muistetaan kuitenkin, että suomalainen käännös perustui ruotsalaiseen käännökseen, ei alkuperäiseen materiaalin. Eli jos Ruotsinmaalla on mokattu, niin aika hankala sitä olisi ollut jälkeenpäin korjata.
–––––––––––
Ben: Taivas oli täynnä tähtiä, ja jokainen tähti oli räjähtävä avaruusalus. Ja sitten Hopeanuoli lenteli siellä tähdenlentona.
Hopeanuoli: En muista tuollaista kohtaa mangasta enkä animesta, Ben.
Ben: Sanoinko jotain? Välillä tuntuu kuin joku laittaisi sanoja suuhuni. Se myrkky taisi tehdä selvää jälkeä hermostostani.
Takahashi: Tuosta tähdenlennosta tulikin mieleeni, että pahat kielet ovat puhuneet käyttämäni tähdenlento-allegorian olevan kliseinen. Mitä mieltä olette asiasta?
Akame: Tähdenlennolla on Hopeanuolessa sentään symbolinen merkitys – sisältyyhän se sarjan nimeenkin ja toimii pääsankarin vertauskuvana. Muista sarjoista en sitten tiedäkään.
Hopeanuoli: Kyllä niitä tähdelentoja lentelee aina siellä missä tähtitaivas on esillä, oli sarja mikä hyvänsä. Katsokaa vaikka Muumilaakson tarinoiden japanilaisen version lopputekstejä. Mikäs se siellä lopuksi lentääkään?
Takahashi: Eli päätelmämme on...?
Hopeanuoli: Että tähdenlento sopii minulle ja muut saavat mennä itseensä.
Akame: Samaa mieltä, vaikka olisi tuon voinut vähän kauniimminkin ilmaista...
–––––––––––
Carl Barks: Terve!
Takahashi: Ah, Amerikan kollegani. Sinulla ja minulla on yllättävän paljon yhteistä, eikös vaan?
Carl Barks: Veit sanat nokastani. Meidän eläinsarjakuvien tekijöiden on pidettävä yhtä. Ehkä jonakin kauniina päivänä työmme saavat vihdoin ansaitsemaansa arvostusta. Mutta sitä ennen meidän on tehtävä rutkasti työtä.
Takahashi: Niin, Barks-sensei, mehän olemme molemmat samalla alalla, ja kun lisäksi miettii, kuinka suosiomme on jakautunut maailmalla, niin onhan siinäkin jotain perin tuttua.
Carl Barks: Arvatenkin viittaat suosioomme Suomessa? Niin, eikö olekin hauska juttu, miten teoksemme ovat iskostuneet tuon pohjoisen maan asukkeihin jo useiden sukupolvien ajan, mutta kotimaassamme olemme lähinnä pikkutekijöitä. Urani loppupuolella minuun kohdistuneet vähäisetkin julkisuuden valokeilat Disney onnistui aina nappaamaan itselleen.
Takahashi: Veit sanat kuonostani. Millainen kuva sinulle muuten jäi Suomesta silloin, kun visiteerasit siellä vuonna 1994?
Carl Barks: Tuota... Kävin kyllä silloin Suomessa, vietin jopa muutaman päivän siellä, mutta en muista, että minulle olisi tehty ruumiintarkastusta.
Takahashi: En tiennytkään, että osaat noin hyvin ruotsia.
Carl Barks: Kiitos. En muuten tiennyt minäkään, mutta kai sieltä Ruotsin vierailultani sitten jäi jotain mieleeni. Sinäkin varmasti kävit Suomen länsinaapurissa?
Takahashi: No, itse asiassa...
Carl Barks: Ja Norjassa ja Tanskassa ja Ranskassa. Ja ne Italian aurinkorannat, ai että!
Takahashi: Äh...
Carl Barks: Tapasin siellä muuten paikallisen kollegani, Scarpan. Siinäpä mukava veikkonen ja ikäisekseen tosi ahkera ja...
Takahashi: Mukava kuulla, mutta entä jos palattaisiin kuitenkin alkuperäiseen aiheeseen, eli Euroopan turneesi kohokohtaan, Suomeen? Siitä minullakin on rutkasti kokemusta.
Carl Barks: Niin, sinähän olet käynyt siellä pariinkin otteeseen. Muista kuitenkin, että laatu korvaa määrän.
Takahashi: Mitä oikein tarkoitat?
Carl Barks: Vaikka visiittini jäikin ainutkertaiseksi, niin oli se sentään suuri suksee. Varmasti yksi vuosisadan merkittävimmistä kulttuurihistoriallisista tapahtumista.
Takahashi: Kyllä minunkin vierailuni oli aika iso numero...
Carl Barks: Tuskinpa sentään pääsit tapaamaan Helsingin ylipormestaria?
Takahashi: En, mutta minullepa oli järjestetty limusiinikuljetus.
Carl Barks: Mutta sinäpä et illastanut kuohukerman kanssa!
Takahashi: Mutta minäpä sain nähdä musikaalin omasta työstäni! Vieläpä kahteen kertaan!
Carl Barks: Minun teoksistani pidettiin huutokauppa Lastenklinikan hyväksi!
Takahashi: Ja minun kunniakseni järjestettiin arpajaiset kodittomien koirien avuksi!
Carl Barks: Sinusta oli vain pieni maininta jossain Hesarin kulttuuriliitteen alakulmassa, mutta minuapa seurasivat kaikki tiedotusvälineet! Voitin!
Takahashi: Vuh!
Carl Barks: Kääk!
Hopeanuoli: Lapset, lapset. Riita poikki ja kevytmargariinia väliin. Kuten herra Barks sanoi, teidän on pidettävä yhtä, eikös juu?
Takahashi: Koiran suusta kuulee karvaan totuuden. Paiskataanko tassua?
Carl Barks: Paiskataan vain räpylää. Pakko tosin myöntää, että tuo äskeinen teki kyllä gutaa...
––––––––––––
~VÄLIAIKA ~
––––––––––––
Takahashi: Nyt kun jääkaapit ja ruokakupit on tyhjennetty, niin on hyvä jatkaa mallikasta keskusteluamme. Akakabuto joutui valitettavasti lähtemään iskelmäkiertuelleen, mutta seuraamme on liittynyt Daisuke ja Kamakiri.
Daisuke: Päivää.
Kamakiri: -vää.
Takahashi: Viikko sitten pitämässämme suosiomittauksessa Riki äänestettiin (jälleen kerran) ykkössijalle, ja Kamakiri kaikkein... no, ei-niin-suosituksi hahmoksi.
Weed: Riki-hiki! Riki-hiki!
Kamakiri: Elämäni on munakokkelia! Miksi tämä menee aina näin?!
Hopeanuoli: Yksinkertaista, rakas Kamakiri: olet ruma.
Kamakiri: Pelkästään tämänkö takia kutsuitte minut tänne? Haukuttavaksi?! En voi uskoa, että arvostelemme vieläkin toisiamme ainoastaan ulkoisten ominaisuuksien perusteella. Sisäinen kauneus se on mikä ratkaisee!
Hopeanuoli: Olen varma, että jokaisen irlanninsusikoiran sisällä sykkii kultainen sydän. Mutta vanhat ennakkoluulot ovat juurtuneet syvälle. Sinun on tehtävä lujasti töitä, jotta saat ne kitkettyä pois.
Carl Barks: Tosi kuin vesi!
Moss: Paarma on kova epeli?
–––––––––––
Takahashi: Mitä mieltä olette Hopeanuolen lukijakunnasta ja faneista?
Daisuke: Tuosta tulikin mieleeni, kun eräs kaverini eräänä aurinkoisena torstaiaamuna päätti, että minäpäs nyt sitten lopetan tämän Hopeanuoli-fanitukseni, myyn kaikki mangat, animet ja oheiskamani, poistan vaivalla tehdyt kotisivuni ja unohdan koko jutun. Herää kysymys, että oliko kaverini todellinen fani alun perinkään.
Ben: Minusta koko "fani" on jotenkin epämääräinen käsite. Tulee aina mieleen se Kingin kirja. Hrr...
Akame: En pidä itseäni minkään asian fanina. Pidän tietenkin tietyistä asioista, mutta "fanitukseni" niitä kohtaan ilmenee eri tavalla. Se ei ole mitään lyhytikäistä, kirkuvaa muotifanitusta, vaan syvällisempää kunnioitusta, joka voi kestää läpi elämän.
Takahashi: Tähän aiheeseen liittyen minua on vaivannut eräs asia jo vuosikymmenien ajan: Hopeanuolen realistinen, ihmispainotteinen alku ei kelvannut lukijoille, Hopeanuolen keskiosan fantasiamaisempi ja shounen-perinteitä noudattava, mutta silti maanläheinen ja tasapainotteleva tyyli ei kelvannut lukijoille, ja Hopeanuolen susiosan lähes tyylipuhdas shounen-mättö ei kelvannut lukijoille. Pienen pieni kysymys: mitä 80-luvun ihmiset oikein tahtoivat?!
Goku: Lohikäärmekuulia!
Herra ja Rouva Virtanen: Uuno Turhapuroja!
Carl Barks: Tyttökultia! Tiedättehän sen jakson, jossa Blanche, Dorothy ja Rose pukeutuvat linnuiksi ja...
Takahashi: Kiitos, esimerkkejä tuli jo riittävästi. Siltikin, oli Hopeanuoli chic tai ei, minä epäilen, että mangateollisuutta ympäröi jonkinlainen salaliitto.
Moss: Väärin. Kalahiihdon MM-kisat pidetään vasta ensi viikolla.
Takahashi: Tuntuu kuin tietyistä sarjoista tehtäisiin tarkoituksella menestyviä, samalla kun toiset saavat piirtää hauvasarjiksia koko loppuelämän.
Hopeanuoli: Mitä? Etkö enää pidä meistä?
Takahashi: Tietenkin pidän. Mitä suurimmalla hartaudella ja rakkaudella. Ainakin useimmiten.
–––––––––––
Takahashi: Seuraavaksi mielipiteitänne susisaagasta. Toimiva jatke Akakabuto-saagalle vai irrallinen kummajainen?
Akame: Kuten muistamme, koko susisaaga pysyi vuosien ajan suurena ja salaperäisenä mysteerinä. Kun saaga sitten käännettiin suomeksi, niin vastaanotto oli varsin kirjavaa. Suurinta kritiikkiä saivat saagan fantasiamainen luonne taikavoimineen, hätäinen juonenkuljetus ja yleinen irrallisuus aikaisemmista tapahtumista. Loppuiko Takahashilta (g)inspiraatio?
Ben: Mutta eihän susisaaga edes ollut Takahashin ajatus, vaan kustantajien. Siinä suhteessa Takahashi ylitti itsensä, varsinkin kun ajattelee, kuinka lyhyessä ajassa koko saaga piti luoda ja piirtää.
Hopeanuoli: Haluaisin ottaa kantaa tuohon fantasiamaisuuteen. Minusta susisaagassa ei ole kyseessä perinteinen fantasia-lajityypin loitsinta ja muut taikatemput, vaan lähinnä luonnonvoimien hallinta.
Daisuke: Totta haastat. Esimerkiksi 11-tasoinen Dungeons & Dragons -velhoni osaa loitsia päälleen taikapanssarin, lumota ja sokeuttaa vastustajansa ja lopuksi käristää tämän tulipallotaiallaan. Enpä muista susien tehneen vastaavia taikatemppuja. Onkos täällä muuten Magic: The Gatheringin pelaajia?
Ben: Tuohan on suorastaan nerokasta. Japanissa sudet kuvataan usein myyttisinä olentoina, kuten myös tässäkin tapauksessa. Lisäksi tuo luonnonvoimien käyttö sopii Hopeanuolen maanläheiseen luonteeseen.
Hopeanuoli: Lisäksi saagassa nähtävä lohikäärme kuvataan vain susien mytologiaa pohjustavassa tarinassa, eikä taistelu sitä vastaan tapahdu todellisuudessa. Tulee mieleen Ruohometsän kansan alussa kuvattu luomiskertomus. Mielestäni tällaisten mytologiatarinoiden kertominen on varsin kätevä tapa ujuttaa pieniä fantasiaelementtejä "realistisiin" tarinoihin.
Ben: Ovela mies tuo Barks.
Takahashi: Tarkoitat kai minua?
Ben: Niinhän juuri sanoin.
–––––––––––
Takahashi: Seuraavaksi on vuorossa Weed-anime...
Weed: Jes!
Takahashi: ...mutta tätä keskustelua edeltäneessä kyselyssä enemmistö äänesti aiheen ohitusta.
Weed: Mit...
–––––––––––
Takahashi: Seuraavaksi puheenvuoron saa toinen suuri amerikkalainen eläinsarjojen tekijä, Don Bluth!
Hopeanuoli: ...
Ben: ...
Akame: ...
Moss: Unohdin... siis jätin klasit kotiin aivan tarkoituksella, mutta voisin laittaa vaikka tekohampaani pantiksi, ettei tuossa istu ketään.
Hopeanuoli: Ben, muistithan lähettää sen kutsukirjeen? Sen, jonka jätin koppisi luo?
Ben: En syönyt sitä!
Takahashi: No, vaikka sensei ei olekaan paikalla, niin voimme silti keskustella hänen tuotoksistaan. Kyseessähän ovat siis NIMH, Maa aikojen alussa, ja Kaikenkarvainen Charlie.
Hopeanuoli: Niin, tuossahan on lueteltu oikeastaan kaikki vakavasti otettavat amerikkalaiset eläinsarjat. Länsirintaman muut eläintuotokset löytyvätkin sitten Euroopasta: Ruohometsän kansa, Vuk, Ruttokoirat, Kaukametsän pakolaiset ja... siinä ne taisivat ollakin. Viimeksi mainittu julkaistiin 30 vuotta sitten, joten kylläpä eläinanimaatioilla menee lujaa...
Ben: Ja jos rajataan koirasarjoihin, niin jäljelle jäävät Ruttokoirat ja Charlie. Ruttokoirien vakavuudesta kaikki varmasti ovat samaa mieltä, ja Charlie kulmakarvakoiristaan huolimatta loistaa omaperäisyydellään ja kypsällä aihepiirillään.
Weed: Entäs Disneyn leffat?
Hopeanuoli: Hahahahahahahahahaha!
Ben: Hahahahahahahahahaha!
Akame: Hahahahahahahahahaha!
Daisuke: Hopeanuoli ninjakoirineenkin kuvaa luontoa todentuntuisemmin kuin Disneyn viattomat, söpöhöpöt luontokappaleet.
Hopeanuoli: Vaan miksi asiantila on näin? Miksi eläimet eivät kelpaa suurelle yleisölle? Ja näillä eläinhahmoilla en tarkoita kaksijalkaisia, antropomorfisia ihmiselämiä, vaan oikeita nelijalkaisia, joiden eleissä on pyritty edes jonkinasteiseen realismiin.
Ben: Koska kaikki eläintarinat on rinnastettu lastenviihteeksi joskus 50-luvulta alkaen.
Hopeanuoli: Mutta eläintarinat OVAT sopivia aikuisille, koska niiden avulla on mahdollista toteuttaa ties mitä allegorioita ja vertauskuvia riskaabeleistakin aiheista. Ovathan nuo aikaisemmin mainitut "lastensarjatkin" jo todella tiukkaa tavaraa. Kaikissa näissä luonto on kuvattu todenmukaisesti, ja asiat näytetään niin kuin ne ovat, olivat ne miten julmia tahansa.
Akame: Onhan luonto itsessään jo niin ristiriitainen olemus: elämä ja kuolema, onnellisuus ja surkeus, hellyys ja julmuus, rakkaus ja viha...
Weed: Luonto on maailman suurin perhereikä.
Hopeanuoli: Weed! Noilla puheilla saat Seikkailumetsän Rosvo-Rontin perääsi!
Weed: Ei! Ei Rosvo-Ronttia!
Ben: Hopeanuoli, luit Weedin kommentin väärin. Hän ei kiroillut, vaan käytti jotakin onnetonta sensuurinvastiketta.
Hopeanuoli: No niinpäs näytti käyttävän. Anteeksi vain, poikani.
Weed: Myöhäistä! Traumat tuli jo!
–––––––––––
Daisuke: Huomasitteko, että Rivikoira No. 574 ei ole puhunut eikä pukahtanut vielä yhtään mitään?
Takahashi: Olet oikeassa. Korjataan asia saman tien. Rivikoira-san, millaista on olla rivikoira? Tunnetteko olevanne yksilö vai pelkkää tykinruokaa?
Rivikoira No. 574: ...
Takahashi: Kokeillaan jotain muuta: pitäisikö minun esittää luppakorvia enemmän sankareina? Suosinko mielestänne liikaa pystykorvia?
Rivikoira No. 574: ...
Hopeanuoli: Rivikoira No. 574 taitaa olla niitä, jotka antavat muiden ajatella puolestaan.
Rivikoira No. 574: ...
Hopeanuoli: Annan näytteen: minusta Tommy Wiseaun The Room on huippuelokuva. Mitä mieltä sinä olet, Rivikoira No. 574?
Rivikoira No. 574: Minusta se on myös huippuelokuva.
Akame: Surullinen tapaus.
–––––––––––
Takahashi: Seuraavaksi käsittelemme paria fanikysymystä. Tässä ensimmäinen: miksi Hopeanuoli ei ole realistinen?
Hopeanuoli: Voi hellanlettas! Jonkun mielikuvitus on jälleen kerran kuivunut rusinaksi.
Ben: Jos haluaisin katsoa realistista eläinsarjaa, katsoisin luontodokumenttia. Kai karhunkaadostakin joku sellaisen on varmaan tehnyt.
Akame: Tai vaikkapa Antarcticaa. Varsinainen koirien selvitymiskamppailu. Eikös sen koiravaljakon johtajan nimi muuten ollut Riki?
Daisuke: Se, jonka mielestä Hopeanuolen väkivalta olisi yliampuvaa ja sarjan ominaispiirre, ei ole tainnut eläissään nähnyt ainuttakaan toista shounen-sarjaa. Verratkaa vaikkapa Hokuto no Keniin, jossa yksi nyrkinisku saa hulkinkokoisen miehen räjähtämään kappaleiksi. Siihen ja muihin shounen-sarjoihin Hopeanuoli ON realistinen. Tai ainakin maanläheisempi.
Ben: Ja muistakaa GNG:n alku! Vakaa kivijalka antaa uskottavammat puitteet vähän tujummallekin tavaralle. Miettikää, jos puissa hyppeleviä ninjakoiria olisi näytetty jo ensimmäisessä osassa. SITTEN sarjaa olisikin ollut vaikeampi sulattaa. Tunnette kai Ken Perlinin ja Ernest Adamsin lain uskottavuusbudjetista?
Akame: En ole koskaan kuullutkaan. Valista meitä tietämykselläsi.
Ben: "Tarina voi sisältää ainoastaan niin paljon epäuskottavuustekijöitä kuin sen uskottavuusbudjetti pystyy kattamaan. Muuten immersio murtuu."
Akame: Ja minä kun luulin tietäväni kaiken. Joka päivä sitä vain oppii uutta.
Ben: Sitä paitsi realismi ja uskottavuus ovat eri asioita, ja minä ainakin arvostan uskottavuutta enemmän. Niiden ero on helppo muistaa näin: mikään fantasiamaailma ei voi olla koskaan realistinen, mutta kaikki fantasiamaailmat voivat olla täysin uskottavia.
Hopeanuoli: Mitä edes on realistinen fantasia? Kuulostaa jotenkin ristiriitaiselta.
Weed: Fantasia on luusereille!
Hopeanuoli: Eih! Sinäkin, poikani. Ja minä kun niin yritin kasvattaa sinusta seuraavaa Einstein–Dali–Tolkienia.
Ben: Vika on kasvattajassa, kuten aina. Olisit viettänyt enemmän aikaa poikasi kanssa kuin vain sen... noh, olemattomuuden.
Daisuke: Mutta entä jos sarja ottaa kuitenkin itsensä vakavasti? Muistatte kai Paul Verhoevenin RoboCopin?
Weed: Ai kuka?
Daisuke: Siinä elokuvassa oli jo nimestä alkaen kaikki katastrofin ainekset koossa, mutta ohjaaja Paul Verhoeven otti aiheen vakavasti, ja tuloksena onkin varsin synkkä ja vakavamielinen elokuva, joka on toimintapläjäykseksi jopa varsin puhutteleva.
Akame: Mielenkiintoinen ajatus. GNG:n anime-versiohan on lähes äärivakava.
Ben: Pyrkimys realistisempaan animaatioon voidaankin nähdä jopa animaation väärinkäyttönä. Siinä animaatiosta tulee ”pelkkä” tekniikka, jolla esitetään kertomuksia, jotka voitaisiin yhtä hyvin esittää monilla muillakin tavoilla, esimerkiksi teatterin näyttämöllä. Esitänkin harkittavaksi seuraavaa: Animaatiolla ei ole paljoa tekemistä todellisuuden kanssa, eikä sen ole tarkoituskaan. Sellaista tuotantoa on ollut tapana nimittää taiteeksi, koska taiteen eräs tunnusmerkki on, että se pikemmin luo oman todellisuutensa kuin jäljittelee olemassaolevaa.
Tekno-Kekko: Kopioit sitten kivasti minun tekstiäni.
Ben: Pahus, kiinni jäin!
–––––––––––
Takahashi: Mitä mieltä olette Hopeanuolen tyylimuutoksesta ihmispainoitteisen alkuosan ja koirapainoitteisen loppuosan välillä?
Akame: Se, miksi sarjan tyyli muuttuu tuossa kohdassa, on aivan loogista. Kyseessähän on näkökulman vaihdos ihmisistä koiriin. Koirien näkökulmasta asiat näyttävät lennokkaammilta kuin ne todellisuudessa ovat.
Hopeanuoli: Mitä?! Väitätkö, että Battouga, ninjakoirien puissa loikkimiset ja muut ovat vain omaa mielikuvitustani?
Akame: Ei suoranaisesti. Kaikki asiat kyllä tapahtuvat oikeasti, mutta kuten äsken sanoin, ihmisten näkökulmasta vähemmän lennokkaasti. Todellisuudessa tapat Akakabuton, mutta et Battougalla, vaan "normaalisti" puremalla ja viiltämällä.
Hopeanuoli: Mut... mut... mutta entäs sitten se rotkokohtaus? Se, jossa todistin rohkeuteni hyppäämällä pohjattoman rotkon yli?
Akame: Se "pohjaton rotko" on todellisuudessa pieni hiusmurtuma, jonka yli ihmistaaperokin pystyisi helposti astumaan.
Hopeanuoli: E-e-e-entä se tuulenvire, joka kannatti minua?
Akame: Murtuman pohjalla asuneen haukanpoikasen köhän tulosta.
Hopeanuoli: Hulluutta! Missään ei ole mitään järkeä! Voin tuntea, kuinka maailmankuvani tuhoutuuuuuuuuuu.
Ben: Hetkinen, onhan joukossamme ihmishahmo sarjasta: Daisuke! Mitä mieltä olet? Onko Akame oikeassa?
Daisuke: En... en ole oikeastaan varma.
Ben: Miten niin et ole varma? Käyttäydymmekö kuin oikeat koirat vai emme?
Daisuke: Katsos, kun olen lukenut niin paljon GNG-mangaa, että en osaa enää erottaa sitä todellisuudesta. Kaikki on ikään kuin muusautunut samaksi mömmöksi.
Akame: Miten tyhjentävä vastaus. Enpä olisi paremmin osannut pukea sitä sanoiksi.
Hopea Nuoli-2: Terve kaverit! Kävin läpi maailmankuvani muutoksen, ja olen täysin uudistunut. Nyt ymmärrän kaiken. Enkös olekin mahtava?
Akame: Kuulostat aivan vale-isältäsi.
Ben: Terve tuloa takaisin. Vai kirjoitetaanko se tervetuloa? En koskaan sitten muista.
–––––––––––
Takahashi: Tässä on toinen fanikysymys, eli onko Oliver ja Olivia -elokuvasta olemassa suomalaista videojulkaisua? Niin, ja kiroillaanko suomalaisessa versiossa ihan oikeasti?
Hopea Nuoli-2: Fanien kysymykset sitten vaikeutuvat vuosi vuodelta. Voisi jopa kuvitella, ettei tällä ole mitään tekemistä sarjamme kanssa.
Goku: Taidat itse vain tulla vuosi vuodelta vanhemmaksi. Tuohonhan osaa jokainen vastata.
Hopea Nuoli-2: No mikä se vastaus sitten on?
Goku: Hei! Huolehdi vain omista faneistasi ja heidän kysymyksistään!
Takahashi: Osaako kukaan siis vastata tähän?
Elli Kultturelli: Ei oo, ei tuu.
Takahashi: Tuota... Kiitos ytimekkäästä vastauksesta, kuka sitten lienetkin.
–––––––––––
Ben: Olettekos koskaan huomanneet, kuinka paljon hyviä animaatioita valmistui vuonna 1986? GNG:n lisäksi mieleen tulee heti Raymond "Lumiukko" Briggsin When the Wind Blows. Todella puhutteleva ja synkkä teos. Uskaltaisin jopa sanoa, että se David Bowien laulu siihen elokuvaan kilpailee GNG:n tunnarin kanssa vuoden '86 parhaasta animaatiotunnarista.
Akame: Studio Ghiblin Laputa on mielestäni aliarvostettu. Todella tunnelmallinen ja tiivis pakkaus, vaikka onkin Miyazakin tuotannoksi varsin mustavalkoinen. Ja siinäkin on muuten todella kaunis teemamusiikki.
Hopea Nuoli-2: Niin, ja Disney-suosikkini, Basil Hiiri! Kunnon menoa ilman mitään turhia musikaalinumeroita. Ja Ratigan on kyllä kova pahis!
Moss: On niitä basilleja joka paikassa. Sille vain ei voi mitään.
Optimus Prime: Ja se Toein Transformers-elokuva! Miljoona kertaa parempi kuin ne myöhemmät Michael Bay -sekoilut.
Ben: Oli se 1986 vain kova animaatiovuosi.
Hopea Nuoli-2: Niin oli. Huokaus.
Akame: Huokaus.
Daisuke: Huokaus.
Optimus Prime: Huokaus.
Moss: 1940 oli parempi.
Hopea Nuoli-2: Moss, mielipidettäsi ei kysytty.
–––––––––––
Takahashi: Tähän loppuun minulla on kunnia kertoa teille suuri ilosanoma: GNG julkaistaan englanniksi!
Moss: Onnea! Tuliko poika vai tyttö?
Hopea Nuoli-2: Hienoa! Mistä pokkareita voi sitten ostaa?
Takahashi: Manga julkaistaan eräällä verkkosivustolla, jossa sitä voi lukea online-muodossa kuukausimaksulla.
Hopea Nuoli-2: A...-haa. Tuota... miten... hienoa?
Daisuke: Kysymyksen poikalainen: kuinka helposti mangaa harrastamaton henkilö voi löytää sen? Kun muistellaan sitä, miten sarja tuli alun perin Suomeen, niin...
Takahashi: Kas, miten tuo kello käykään! Päätämme keskustelun yhteislauluun, kappaleena Matti Puurtisen Koiran sieraimin.
Hopea Nuoli-2: Että mikä?
Takahashi: Kaikki mukaan!
Kun haistaa maailmaa koiran sieraimin,
niin aistia voi sen kauneuden.
Niin viaton, kun tuoksu on,
voi löytää sateella,
ydinluun.
Sniper: Hei! Miksi minua ei kutsuttu mukaan?! Olisin kertonut, kuinka liityin Rikin laumaan ja kuinka pääsin ales puusta ja...
Takahashi: Ensi kerralla sitten (jota ei muuten koskaan tule).
Hopea Nuoli-2: Kova tuo dobermannin osa.
LOPPU
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti