ZINCLAIR PRODUCTIONS ESITTÄÄ:
Kolme lyhyttä jouluntoivotusta
(ja yksi vähän pitempi)
Ikäraja: Sallittu kaikille
Tässä fiktiivisessä tarinassa on viittauksia Suureen vallankumoukseen.
> Ajankohta: Joulukuu, 1995
> Sijainti: Ähtärin eläintarha, karhuaitaus
"Akakabuton ennenaikainen kuolema oli traaginen, vaikkakaan ei kovin yllättävä takaisku. En kiellä, ettenkö tuntisi suurta surua lajitoverimme kohtaloa kohtaan: hänellä oli lupaavia valmiuksia kehittyä historian vaikutusvaltaisimmaksi karhuksi – mutta karhuntappaja Gohee Takedan luoti vangitsi hänet kehityslinjalle, joka teki hänestä eläimellisen hupsuttelijan ja turvotti hänen egonsa riikinkukkomaisiin mittasuhteisiin, mikä lopulta johti odotettuun uhoon ja siitä seuranneeseen tuhoon. Niinpä olemme jälleen lähtöpisteessä. Aika näyttää, tuleeko meistä tämän planeetan valtalaji, vai alennummeko aamujumpan vetäjiksi. Tätä menoa jälkimmäinen vaihtoehto vaikuttaa entistä todennäköisemmältä, mutta meidän ei pidä vielä vaipuvan epätoivoon. Ehkäpä seuraavaa Akakabutoa onnistaa enemmän, kuka tietää. Ehdotan kuitenkin viestintäkanaviemme uudistamista, sillä seuraavaa suru-uutista en halaja odottaa toiset kymmenen vuotta, vaikka se kantautuisikin toiselta puolelta pientä maailmaamme. Enempää minulla ei ole sanottavaa. Hyvää joulua, onnellista uutta vuotta – sekä rauhallista talviunta, rakkaat lajitoverit. Tavatkaamme uudelleen, kun aurinko on sulattanut kaiken lumen maasta.”
"Mestari Grudfort on puhunut!"
> Ajankohta: Joulukuu, 2091
> Sijainti: Akitan prefektuuri, Yksisola
Akamen pojanpojanpojanpoika Ukume selaili vanhaa Guinnessin ennätysten kirjaa. Lemmikkiosiossa hänen silmiinsä pisti maininta suomalaisesta Matti-Maijasta, joka omisti maailman mikroskooppisimman ja snobeimman koiran.
”Ajatella, miten niin vaatimattomista olosuhteista saattoi syntyä maailmoja mullistava vallankumousajattelija”, Ukume ajatteli ääneen.
Matti-Maijan koira Pölyhuisku ei syntynyt vaatimattomaksi. Hänellä oli oiva joukko kunnianhimoisia tavoitteita elämälleen, joista yksi oli kohottaa koira–ihmissymbioosi tasolle, jonne sienillä ja puilla ei olisi mitään asiaa. Ja tämä olisi ollut vasta ensimmäinen vaihe. Pölyhuiskun sanoin: ”Jonakin kauniina päivänä ylitämme ihmismielen, ja saamme kruunata itsemme tämän planeetan kruununjalokiviksi.”
Pölyhuiskun ratkaisu tämän haaveen toteuttamiseen oli hänen perustamansa koulukunta, joka koulutti tavallista älykkäämpiä koiria omien ihanteidensa mukaisesti. Ideaalimallina oli Überhund, ylikoira, jonka älykkyydelle, moraalille ja taiteellisille ansioille ei olisi tässä maailmassa vertaista. Mutta kuten arvata saattoi, monet taviskoirat tykkäsivät kyttyrää moiselle hankkeelle, ja vuosikymmenien ajan tavis- ja ylikoirien välit kiristyivät katketakseen kuin viulunkieli kesken vuosisadan merkittävimmän juhlakonsertin. Vuonna 2051, monta monituista vuotta Pölyhuiskun tomumajan maatumisesta, odotettu koirasota sitten syttyi. Ylikoirien oveluudesta ei ollut taviskoirien massoille vastusta, ja niinpä ylikoirilla oli pian sukupuutto edessä.
Näin palaamme takaisin tähän synkkään vuoteen 2091, jolloin maailmassa on jäljellä enää yksi ylikoira. Tämä viimeinen Überhund on Akamen pojanpojanpojanpoika Ukume.
"Jännää, eikö vain?" kuului ääni dobermannin.
”Snipre! Mitä sinä täällä teet?”
”Käytit kysymyksessäsi väärää persoonapronominia. Oikea muoto olisi ollut: mitä minä täällä teen?”
"Ole hiljaa! Ja häivy, tai ulvon pomon paikalle!"
”Tuollainen das uberwuffe ei ansaitse Hopeanuolta pomokseen. Tänä jouluna sinä kuolet.”
Snipre? Hopeanuoli vuonna 2091? Lyhyt selitys lienee paikallaan:
Vuonna 1985 akitalainen akitakoira Hopeanuoli (tmn. Gin) päihitti paikallista Kaksoissolan solaa ahdistelevan Akakabuto-karhun ja perusti kyseiselle alueelle ”koirien paratiisin”, jota pahat kielet myöhemmin alkoivat kutsua Hopeanuoli-imperiumiksi, sillä johtajanpesti siirtyi vain Hopeanuolen jälkipolvien mukana, eikä demokratia saanut odotettua kannatusta. Seuraavan 106 vuoden ajan moni asia koitteli Hopeanuoli-imperiumia ja Kaksoissolaa: geenimanipuloitu jättirakki, koirien räjäytystyömaa, ylikiehahtanut tulivuori – sekä tuoreimpana yllätyksenä pieni musta-aukko, joka kulkeutui Maapallon läpi ja nappasi mukaansa toisen Kaksoissolan muodostavista vuorista. Samaan syssyyn katosi ukko-Goheen historialliseksi rakennukseksi nimitetty erämaja. Vaikka Kaksoissolan vieressä sijaitsevan Higashinarusen autiokylän turistilukemat nousivat tämän harvinaisen onnettomuuden ansiosta ennätyslukemiin, ne hujahtivat kuitenkin pian pysyvästi pohjamutiin. Kaksoissolasta tuli täten Yksisola, Higashinarusen autiokylä menetti viimeisen tulonlähteensä, ja Manikomea olisi itkettänyt niin, ettei edes Tanttarellin rakastavaisesta syykystä olisi ollut apua.
Satakuusi vuotta on pitkä aika, eikä ole mikään ihme, että mielikuvitus alkaa takkuilla. ”Nimien kierrätys kunniaan!” lausui eräs viisas koira. Niinpä Hopeanuoli-imperiumin tuoreinta pomoa tituleerattiin Hopeanuoli II:ksi (tmn. Gin II), ja tulevalle pojallekin oli jo nimi varattuna: Weed II.
Snipre oli pahamaineisen Sniper-dobermannin jälkeläinen, vuosimallia ’85 – ja aivan samanlainen ongelmayksilö kuin esi-isänsä. Vaikka vuonna 2091 suurin osa ihmis- ja koirakunnasta kannatti tabula rasa -ajatusmallia, tässä dobermannien suvussa pahanhalu vaikutti periytyvän kuin turkinväri. Lyhyen elämänsä aikana Snipre oli ehtinyt tappamaan satakunta koiraa ja keinottelemaan itsensä korkeisiin asemiin. Hopeanuoli-imperiumiin hänellä ei olisi ollut mitään asiaa – ellei hänellä ollut ainutlaatuista taitoa leipoa tajunnanräjäyttäviä korvapuusteja Higashinarusen autiossa leipomossa.
Ukumen ulvoessa apua Hopeanuoli II oli täyttä päätä mussuttelemassa Snipren aamupäivän tuotoksia.
”Mokoma ahmatti,” torui Sakura II. ”Miten oikein kuvittelet täydellä mahalla selviytyväsi tämän illan jouluatraimesta ja bukin roolista?”
”Poden pahimman luokan kramppikuumetta, johon tehokuurina tepsii vain täyden täysi vatsa. Jos Mossilla ei olisi tuhansia vaivojaan, hän olisi ilomielin tarjoutunut bukin rooliin, eikä minun tarvitsisi sulloa itseäni näin täyteen. Tätä uhrautuvaisuutta!”
”Moss (II) on vain turhan tuhti tuhatjalkaiseksi. Ei sillä mitään muita ongelmia ole. Hei, etkö sinä kuule? Ukume ulvoo sinua apuun.”
”Äsh. Kyllä se pärjää. Joka päivähän se on ulvomassa hätäänsä. Se saa pikku hiljaa alkaa itsenäistyä eikä aina tukeutua muihin. Onhan se kuitenkin ylikoira ja vieläpä ehta iga, ja kuten joka iikka tietää, igat pärjäävät aina.”
”Käsittämätön otus.”
”No, sellaisia ne ylikoirat usein ovat.”
”Puhuinkin sinusta.”
Bukki, eli yourubukki, on japanilaisten vastine joulupukille, jonka he kehittelivät Suomen ja Japanin välisissä kulttuurilympialaisissa 60-luvulla. Tämä japanilaisten hoikempi painos omasta tuhdista punanutustamme vei voiton ja levisi ympäri maailmaa uudeksi jouluikoniksi. Niinpä ei ole mikään ihme, että jopa Hopeanuoli-imperiumissa tämä tuoreempi punanuttu on joka jouluaaton vakiovieras.
Ukumen ja Snipren riitaisa keskustelutuokio kesti kelpo osan päivästä. Pian aurinko jo puuhasi iltatoimiaan ja lopulta sammutti valot.
”Näin joulun alla pimeä saapuu nopeasti. Vaan mukavan juttukaverin kanssa aika vieriikin nopeasti, vai mitä?”
"Ole hiljaa! Ja häivy, tai ulvon pomon paikalle!"
”Juupa juu. Ylikoiraksi dialogisi on erittäin monotonista. Mutta se siitä. Tehtäväni on pian suoritettu loppuun. Seuraa minua.”
Ukume lähti seuraamaan Snipreä koiranpennunuteliaisuudellaan. Sisimmissään hän tunsi kaikkien hälyttimien hälyttävän täyttä häkää, mutta uteliaisuuden voima on välillä mitä uskomattomin.
Pian parivaljakko saapui hylätyn erämökin pihaan. Snipre avasi lahonneen oven ja työnsi Ukumen sisälle.
”Tottelevaisuus, minuus ja tasapäisyys!”
”Tä?”
Hölmistynyt Ukume jäi tuijottamaan ulko-ovea, jonka Snipre paiskasi kiinni hänen takanaan. Muutaman minuutin jälkeen hän äkkäsi olevansa yksin pimeässä ja kylmässä erämökissä. Hän tunsi ihonsa menevän kananlihalle, ja pientä karvanlähtöäkin oli havaittavissa.
”Hou, hou, hou! Onkos täällä kilttejä pentuja?”
Pienen huoneen nurkasta nousi esiin ihmisen muotoinen hahmo, jonka silmät loistivat kirkkaina ja valaisivat pimeän huoneen. Ukume valmistautui hyökkäämään, kunnes viime hetkellä tajusi, kuka kyseinen hahmo oli.
”Yourubukki ilmielävänä!”
Periaatteessa Ukume oli oikeassa. Koska yourubukkia ei todellisuudessa ollut olemassa, kuka tai mikä tahansa sopivaan kolttuun ja asenteeseen puettuna kelpasi yourubukiksi. Ja tässä tapauksessa painotus on mikä-sanalla, sillä kyseessä ei toki ollut ilmielävä olento, vaan yksi monista 80-luvulla massatuotantoon levinneistä youroboukki-roboteista.
”Hou, hou, jou! Katso ja ihastu!”
Youroboukki nosti lattialta pullean lahjasäkin ja veti esiin plasmakanuunan.
”En minä tuota toivonut!” jäivät Ukumen viimeisiksi sanoiksi ennen kuin hänen vaalea ja tulenarka turkkinsa herahti liekkeihin.
Siinä samassa Hopeanuoli ja Sakura ampaisivat ovesta sisään vetäen suurta joulukoristelaatikkoa, mutta Ukumen kohtalo oli jo lyöty lukkoon. Plasmakanuunan tuhovoima on mitä uskomattomin, eikä Ukume ehtinyt tuntea kivun häivääkään muuttuessaan tuhkakasaksi.
Youroboukki nosti leveän hymyn muovisiin kasvoihinsa ja paukautti äänikortiltaan:
” DogCo MegaCorp. toivottaa hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!”
> Ajankohta: Lyhyt hetki edellisestä
> Sijainti: Neo-Tokio, DogCo MegaCorp.
”Doddiih, sinne meni viimeinen Überhund. Neljä vuosikymmentä siinä kesti, mutta tulipahan tehtyä. Koirakunnan tasapäisyys on palautettu entiseen loistoonsa, ja sooloilijat pysykööt tästedes lestissään. Nyt voimme vihdoin jatkaa vuoden 2051 yhtiökokousta. Pidetään pieni kahvitauko, ja jatketaan sitten esityslistan seuraavasta kohdasta. Niin, ja tähän väliin kun vielä muistan: hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille vielä elossa oleville jäsenille.”
> Ajankohta: Joulukuu, 1999
> Sijainti: Kaksmäki, vanhainkoti Iltarusko
”On hyvä olla juuri tässä nyt ja näin… laulo kultanen Berit, vaan nykynuorisol ei oo mittää laulamise arvosta. Mie oon varma, et kaupungit ajaa nuo tulevaisuuen toivot vääjäämättömää hulluutee. Tääl kylämme helläs huomas nuo viattoma karitsat temmeltää kui pikkuenkelit, mut auta armias ku opintojen aika koittaa tuol aiva liia suures maailmas. Sielt ei palaa mittää viattomii karitsoi, vaa koko joukko hunnej! Aiva päättömii hunnej! Mitä ne siel kaupungeis niide päähä oikee takkoo? Niinku se Paasikivien tapaus. Nysse Paasikivien poika sitte lähti sinne Japaniin jahtaa puhuvii koirii jostaki lastenohjelmast. Niil o siel muka jotai hurtta-armeijoit. Aikune mies ja viel noin käsittämätö mielikuvitus! Yritinhän mie sannoo, ettet poika uskois kaikkee mitä televisiost tulloo, mutku ei. Ja sit sen sisko ajo päänsä kaljuks, ku ei se jaksanu pestä sitä, ja sit se ryhty kommunistiks. Voittekste kuvitella? Mitä Kaunistokin ajattelis jos viel elis. Mitesse oikeen meni… 'Rakasta muita, mutta rakasta ittees viel piekkase enemmä!' Ja kuka tää Pentti Jumi oikee kuvittelee oleva? Kaveeraa Kosken kans kuin muuta elämää ei ois, ja Koski pitää sitä kui mitäkin nuorta jumalaa. 'Pentti Jumi ratkasee kaikki mikro-ongelmat!' Vaan en oo ikuna nähny ees miehe kasvoj! Mikä lie mielikuvitusetukka koko mies! Ja ny uusimpana Sapriina teekkarinoita. Eilenki se kirjastossa selitti jostain pakanamenosta. Sapristi – mikä nuorisoo oikeen risoo?”
”Hei! Wiccamenot on aivan yhtä pakanallista kuin mitkäkin karhunpeijaisbailabailat! Ja minä en ole Sapriina vaan Sallatiina!”
”Ei me täällä karhunpeijasii harrastetakkaan! Ei me missään Virroil kuule asuta!”
”Minä kuulin, että nuoriherra Paasikivi lähti Japaniin rikkaruohoja kitkemään.”
”No mikä halavatun vietti sen sinne asti ois ajanu? Lokintapasten tilalla rikkoja riittää tapettavaks ettei lumelle sijaa jää!”
”Kyllähän oma Kaaleppisikin väitti penien osaavan puhua...”
”No sil oliki kaikki taurit pääs! Eihä se enää erottanu ees ihmiste puhetta linnunlaulust! Ja sit se… Armasko se siel takana viittaa? Haluukko sanoo jottai?”
”Mul tuli housuu…”
”Marjaletti, mee vaihtaa Armaksen vaipat. Onks muil mitää sanottavaa? Karpaasi-Kalle?”
”Hulluja nuo kaupunkilaiset. Ei mul muuth.”
”Jos täs oli kaikki, niin voiaan siirtyy ruokasalin puolel joululounaalle. Amét tarjoo, eli ei kannatta oottaa mitään kinkkuu ja pernalaatikkoo. Niin, ja muistakaa, et piparit on kovii! Eli jos tekohampaat ei pure, niin jälkkärivaihtoehtona on kesäkeittoo viime keväältä. Ainii, musiikin tarjoo teejii Huuko. Pyyettii humppaa – tuski tulee. Juu. Siin tais olla kaikki. Mie siirryn kamariin nauttii päivän hermoromahhusta. Hyvää jouluu vaa kaikille ja onnellista uutta vuostuhatta. Tuski se mennyttä huonompi voi olla.”
"Tommitar Vastarapu on puhunut!"
”Kyl tääl moni muuki immeinen ääntä käytti! Aina se Vastarapu kahmii kaiken kunnian ittelleen! Eroanomusta pöytään ja sassiin!”
Tarinan päätös