Ehtoota, huomenta, päivää tahi yötä täältä kommenttipuolelta!
Mikä on tämän oikun juju? Yksinkertaista: ajan tällä oikulla tasa-arvoa weblogin pitäjien ja kommentoijien välillä! Weblogin pitäjät kun tuppaavat istuskelemaan norsunluutorneissaan pitkine teksteineen kun taas kommentoijat joutuvat painimaan toistensa kanssa ahtaassa kommenttisektiossa! Ei mallaa tämä tällainen!
Tämänkertaisna aiheena on jotain niinkin erikoista kuin ihka ensimmäinen hopeanuolismia käsittelevä kirjoitelmani. Kirjoitin tämän vuosi sitten Takahashi vs. Barks -painiottelua varten, ja julkaisin sen Kaksoissolan™ foorumilla. Vastaanotto oli rönsyinen, ja olen jopa alkanut epäröimään kyseisen fenomenomin totuuspohjaa… Mutta nyt, vuoden hauduttelun jälkeen, on aika kaivaa aihe uudemmiten esiin ja tutkiskella tuorein sieraimin. Saab nähdä, onko aika muuttanut mielipiteitä!
Ladies and gentleman, Theater Pilvilinna esittää: Akunuolismi
Takahashi ja Barks… Ankkasarjiksia ja koiramangoa… Oli sankarilla koirankuono tahi nokkavärkki, yhtäläisyyksiä löytyy roppakaupalla! Ja ennen kaikkea molempien sarjojen suosio Pohjoismaissa! Mikä mesmeroiva fenomenomi! Vaan miksi Ginga ei ole kansanedustajien vakiolukemista Anksun tavoin???
1950-luvulla oli tilanteessa jo jotain tuttua. Eläinsarjakuvat olivat kuvataiteen alinta pohjasakkaa—jopa Comics Coden lobotoimiin supersankari- ja länkkärikuvasarjoihin verrattuna. Vaan Suomessa mentiin männikköön tämän asian suhteen, ja näiden älykkäiden teosten sijaan kylmään Pohjolaan saapuikin housuttomia ankkoja, jotka iskostettiin suomalaisten mieliin… miten sen nyt kauniisti muotoilisi—pienellä väkipakolla! Hopeana välkkyvä nuoli sen sijaan…
Yksi ankantekijä oli tietysti yli muiden. Suomalaisten mielet saastutettiin tuon nuoren kapinallisen ajatuksilla (viisikymppiset ovat nuoria!!![?]), jotka läpäisivät sensuurin—eiväthän viattomat eläintarinat ole vakavasti otettavaa viihdettä!
Miksi sekä puhuvat ninjakoirat että housuttomat ankat menestyvät juuri Suomessa? Lieneekö asialla jälleen kerran ystävämme geeni? Mikäpä muukaan? Ristin sen… AKUNUOLI-geeniksi! Samaan syssyyn voisi nimetä tämän fenomenomin akunuolismiksi!
Barks oli tervaskanto, jonka QALY-luku oli varmaan 98. Toivottavasti herra Takahashille suodaan yhtä paljon laadukkaita ikävuosia, ellei japanilaisen kuvasarjaindustrian armottomuus käy päälle. Tokihan Barks vielä eläkepäivilläänkin ahersi kuin möhköpörriäinen, joten tiedä häntä!
Kommentoiden, Sir Ruthchyild Pilvilinnan kommentoiva triumviraatti Tiistaina 4 p:nä Heinäkuuta ☙❧
Ehtoota, huomenta, päivää tahi yötä täältä kommenttipuolelta!
VastaaPoistaMikä on tämän oikun juju? Yksinkertaista: ajan tällä oikulla tasa-arvoa weblogin pitäjien ja kommentoijien välillä! Weblogin pitäjät kun tuppaavat istuskelemaan norsunluutorneissaan pitkine teksteineen kun taas kommentoijat joutuvat painimaan toistensa kanssa ahtaassa kommenttisektiossa! Ei mallaa tämä tällainen!
Tämänkertaisna aiheena on jotain niinkin erikoista kuin ihka ensimmäinen hopeanuolismia käsittelevä kirjoitelmani. Kirjoitin tämän vuosi sitten Takahashi vs. Barks -painiottelua varten, ja julkaisin sen Kaksoissolan™ foorumilla. Vastaanotto oli rönsyinen, ja olen jopa alkanut epäröimään kyseisen fenomenomin totuuspohjaa… Mutta nyt, vuoden hauduttelun jälkeen, on aika kaivaa aihe uudemmiten esiin ja tutkiskella tuorein sieraimin. Saab nähdä, onko aika muuttanut mielipiteitä!
Ladies and gentleman, Theater Pilvilinna esittää:
Akunuolismi
Takahashi ja Barks… Ankkasarjiksia ja koiramangoa… Oli sankarilla koirankuono tahi nokkavärkki, yhtäläisyyksiä löytyy roppakaupalla! Ja ennen kaikkea molempien sarjojen suosio Pohjoismaissa! Mikä mesmeroiva fenomenomi! Vaan miksi Ginga ei ole kansanedustajien vakiolukemista Anksun tavoin???
1950-luvulla oli tilanteessa jo jotain tuttua. Eläinsarjakuvat olivat kuvataiteen alinta pohjasakkaa—jopa Comics Coden lobotoimiin supersankari- ja länkkärikuvasarjoihin verrattuna. Vaan Suomessa mentiin männikköön tämän asian suhteen, ja näiden älykkäiden teosten sijaan kylmään Pohjolaan saapuikin housuttomia ankkoja, jotka iskostettiin suomalaisten mieliin… miten sen nyt kauniisti muotoilisi—pienellä väkipakolla! Hopeana välkkyvä nuoli sen sijaan…
Yksi ankantekijä oli tietysti yli muiden. Suomalaisten mielet saastutettiin tuon nuoren kapinallisen ajatuksilla (viisikymppiset ovat nuoria!!![?]), jotka läpäisivät sensuurin—eiväthän viattomat eläintarinat ole vakavasti otettavaa viihdettä!
Miksi sekä puhuvat ninjakoirat että housuttomat ankat menestyvät juuri Suomessa? Lieneekö asialla jälleen kerran ystävämme geeni? Mikäpä muukaan? Ristin sen… AKUNUOLI-geeniksi! Samaan syssyyn voisi nimetä tämän fenomenomin akunuolismiksi!
Barks oli tervaskanto, jonka QALY-luku oli varmaan 98. Toivottavasti herra Takahashille suodaan yhtä paljon laadukkaita ikävuosia, ellei japanilaisen kuvasarjaindustrian armottomuus käy päälle. Tokihan Barks vielä eläkepäivilläänkin ahersi kuin möhköpörriäinen, joten tiedä häntä!
Kommentoiden,
Sir Ruthchyild
Pilvilinnan kommentoiva triumviraatti
Tiistaina 4 p:nä Heinäkuuta
☙❧