Zinclairin paluu ja pohdintaa GNG-animaatiosta

Hei,

Väitöskirjatyöni on saanut mainion päätöksen, joten minulla on jälleen aikaa jatkaa muiden tekstien kirjoittamisen parissa. Omaa Toisvisio-sivustoani olenkin päivitellyt aika ajoin, ja suunnitelmassani on nyt jatkaa kirjoitusten lähettämistä tännekin. Minun on siis ilo julistaa Pilvilinnan sekoilujakso päättyneeksi ja tämän sivuston palaamisen alkuperäiseen tyyliin ja aihepiiriin.


Tällä kertaa vuorossa alustavaa pohdintaa GNG:n aina yhtä mielenkiintoisesta animaatiosovituksesta, erityisesti sen alkujaksoista. Tähän alkuun on kuitenkin mielestäni sopiva kerrata pikaisesti oma tutustumiseni Hopeanuoleen ja siihen, miksi juuri Toein animaatioversio ja erityisesti sen alkujaksot kiinnostavat minua niin paljon.

Tutustumiseni Hopeanuoleen kulki hyvin tavanomaisia latuja: lapsuudessani kirjaston hyllyllä komeilevat Hopeanuoli-takakannet kiinnittivät huomioni, ja päätin sitten lainata niistä ensimmäisen. Koska en kehdannut näyttää niitä vanhemmilleni, piilotin kasetin televisiopöydän laatikkoon, ja tähän varhaisen Hopeanuolikokemukseni varmat muistikuvat loppuvat. Voi olla, että joskus piilossa vanhemmiltani saatoin pikaisesti vilkaista videota, mutta minkäänlaista varmuutta tästä ei ole.

Monta vuotta myöhemmin, vuonna 2010, törmäsin Hopeanuoleen seuraavan kerran. Eräällä suomalaisella videopeliverkkosivustolla oli linkki Isis-Indeksin vitsisarjakuviin Left 4 Dead -videopelistä. Isiksen sivustolla oli vaikea olla törmäämättä tutun näköisiin koirahahmoihin ja mainintaan Hopeanuolesta, ja kyseiset kuvat ja tarinat tuntuivatkin erittäin mielenkiintoisilta. Syystä tai toisesta en kuitenkaan innostunut tutustumaan Hopeanuoli-videoihin uudestaan. Siihen vaadittiin vielä neljä vuotta sekä vuoden 1988 euroviisukarsintojen kappale Amor, Amor, joka muistutti sarjan - jota todennäköisesti en koskaan ollut katsonut - musiikkeja. Niinpä kesäisenä iltana 27.7.2014 se sitten tapahtui: ennen nukkumaanmenoa katsastin Hopeanuolen leikkaamattoman version kaksi ensimmäistä jaksoa läpi. Seuraavan päivän vietin eräänlaisessa onnellisuuden ja surumielisyyden rajalla olevassa transsissa. Päällimmäisenä oli kuitenkin painostava tunne siitä, ettei mitään tällaista voisi enää koskaan kokea. Tästä synkästä olotilasta kerron vielä tarkemmin tekstin lopussa.

Ytimekkäästi tiivistettynä Hopeanuolen leikkaamattoman version alkujaksot tekivät minuun lähtemättömän vaikutuksen lähes kymmenen vuotta sitten. Tietty yksi merkittävä syy tähän on se, että tuolloin tiesin japanilaisesta animaatiotuotannosta hyvin vähän pakollisia Miyazakeja, Muumeja ja "lasten videoanimaatioita" lukuun ottamatta. Suurin syy tietämättömyyteni oli se, etten pitänyt 2000-luvun kulmikkaista ääriviivoista, kissansilmistä ja savusaunausvasta. Kestikin huomattavan kauan aikaa, kunnes hoksasin yhteyden Muumien, Helen Kellerin, Hopeanuolen, Digimonin, Full Metal Alchemistin ja kumppanien välillä.

Huomionarvoista on se, miten tarkkaan olen pannut muistiin tuon ensikatselun ajankohdan. Vaikka viimeisen kymmenen vuoden aikana olen tutustunut moneen muuhun animaatioon ja varsinaiseen tv-sarjaan, edes suurimmista suosikeistani en muista ensikatselukerrasta kuin lähinnä vuoden. Lisäksi katsoin GNG:n ensijaksot huoneessa, jossa pidettiin perheeni lankaverkkokauppaa, ja tänä päivänäkin tietty villalankojen hajun yhdistelmä tuo muistovilahduksia tuosta hetkestä. Hajuaisti on mielenkiintoinen aisti.

Ensi kuussa tulee siis kymmenen vuotta täyteen tuosta ikimuistoisesta hetkestä, ja mikäpä olisikaan parempi tapa juhlistaa kuin katsella GNG-animaatio uudelleen kymmenen vuotta kokeneempana. Näinä kymmenenä vuotena olen saanut tutustua niin suurin valtavirtasarjoihin (Dragon Ball, Hokuto no Ken, Saint Seya, City Hunter, Neon Genesis Evangelion, Sabermarionettes, Vision of Escaflowne) kuin myös niihin "aikuisten oikeasti hyviin" (Key The Metal Idol, Wings Of Honneamise, Nuku Nuku, Mobile Police Patlabor, Night On The Galactic Railroad), mikä antaa GNG-animaation arvioinnille vertailukohtia.

Vähän förskottia tuli kuitenkin otettua, sillä katselin ensimmäisen jakson läpi jo muutama päivä sitten. Äsken mainituista sarjoista huolimatta en voi olla myöntämättä, että GNG-animaation alkujakso on edelleen yksi hienoimmista avausjaksoista millekään sarjalle. On hienoa, miten ensimmäisestä - tai oikeastaan kaikista kuudesta ensimmäisestä "ihmisjaksosta" - ei mitenkään pystyisi arvaamaan, millaiseksi sarjan meno kehittyy myöhemmin. Toisaalta tarina alkaa nopeasti ilman turhia lämmittelyjä, päähahmot tulevat helposti tutuiksi, Akakabuto on jatkuvasti läsnä ja Ōmin tunnelmalliset sävellykset pääsevät heti oikeuksiinsa, jolloin lopputuloksena on mukaansa tempaava tunteiden vuoristorata-ajelu jota on vaikea jättää kesken.

Lopuksi palaan vielä kymmenen vuoden takaiseen transsitilaani. Hopeanuolen ensimmäiset jaksot iskivät herkkään kohtaan niin piirtojälkensä, tarinansa ja eritoten musiikkiensa puolesta, jopa niin paljon, että pelkän mielihyvän rinnalle syntyi syvä surumielisyys siitä, ettei nykymaailmassa mitään tämäntasoista teosta voisi enää valmistua. Valitettavasti näin kymmenen vuoden jälkeen tuo tunnetila tuntuu entistä oikeutetummalta. Vastaavanlainen riskien otto animaatiomaailmassa on vähentynyt, mistä hyvä esimerkki löytyy pelkästään Ginga-sarjan sisältä. Suuret, elävät orkesterit väistyvät enemmän ja enemmän sivuun, mukaan lukien Miyauchin kaltainen rehti ja tyynimielinen puhdas ihmisääni ilman kekkalointia saati tietokoneella vekslailua. Ja viimeisenä tietenkin suuri itsestäänselvyys: käsinpiirretty, kaksiulotteinen animaatio pitkäjänteisellä työvimmalla, pehmeillä ääriviivoilla, voimakkailla mutta silti maanläheisillä väreillä, sekä tarpeettomilla ja siksi niin suuresti arvostettavilla yksityiskohdilla ja taustamaalauksilla.

-Zinclair ///