Ginga: Nagareboshi Gin -animaation musiikeista riittäisi pohdittavaa ja kerrottavaa sivutolkulla.
Ikävä kyllä lyhyt aika sitten teettämästäni kyselystä paljastui, ettei kukaan käy tällä sivustolla saati lue sen tekstejä. Joten miksi ryhtyä moiseen aikaa vievään puuhaan? Kuitenkin harva se päivä pyörittelen sarjan musiikkeja ja niiden minuun tekemääni vaikutusta omassa päässäni, joten eikö se riitä? On totta, että kirjoittamalla omat ajatukset jalostuisivat todennäköisesti selkeämmiksi, mutta toisaalta varsinaisen kirjoituksen selkeäksi tekeminen vaatii oman aikansa. Kunpa vain lukijoita riittäisi, niin tätä tenkkapoota ei tarvitsisi miettiä.
Missä lukijat, missä vika? Siinäkö, etten ole faniyhdistyksen jäsen? Vai siinäkö, että tekstini on huonosti kirjoitettua (mihin se kuuluisa palaute olisi tervetullut apu)? Vuosien saatossa olen huomannut, että yksin tällaista ongelmaa on vaikeaa ellei mahdotonta ratkoa.
-Zinclair ///
Luen ainakin pintapuolisesti kaikki tekstit. Valitettavasti moni tuntuu olevan täynnä inside-vitsejä, joita en ymmärrä, ja jonkinlaista ajatusten harhailua on havaittavissa. Ehkä en vain hiffaa. Paljon on myös kiinnostavia ideoita ja kekseliäitä sanaleikkejä, lahjakkuutta selvästi on. Tulevaisuudessa kannattaa panostaa siihen, että yleisvaikutelma ei ole sekava ja jutut aukeavat helposti kasuaaleille lukijoille.
VastaaPoistaYhdistystä tästä nyt ainakin on turha syyttää. Mistä sattumanvarainen lukija edes tietäisi kuka on jäsen ja kuka ei, ellei henkilö itse sitä sano ääneen? Ja miksi kukaan jättäisi blogin lukematta tällaisesta syystä?
Bloggaaminen ilmiönä on hiipumassa, ja tätä harrastusta kannattaa harjoittaa ensisijaisesti itselleen, koska on palava halu kirjoittaa, vaikkei olisikaan lukijoita. Tiedän, että on turhauttavaa kun on panostanut tuntikausia aikaa kirjoitukseen, josta on erityisen ylpeä, mutta se ei sitten saakaan yhtään kommenttia. Tämän pettymyksen yli pitää vain päästä, ja lukijoiden (tai muiden tahojen) syyttelyn sijaan kannattaa miettiä, mitä kautta tavoittaisi uusia lukijoita, ja mitä voisi tehdä, jotta lukijat innostuisivat kommentoimaan.
Kannattaa myös harkita tubettamista tai podcastien tekoa, koska nämä ilmaisumuodot ovat tällä hetkellä paljon bloggaamista suositumpia. Itselle nämä eivät ole vaihtoehtoja, koska en ole esiintyjä. Pysyttelen kirjoittamisen puolella, vaikka en tavoitakaan sitä kautta maksimaalista yleisöä.