Hopeanuoli: Hopeanuoli-runoja

Terwehdys,

Runous on lahja… joka löytyy kaikilta! Tässäpä siis viestillinen enemmän tahi vähemmän tuoreen tuoksuisia runoja hopeanuolehtavalla tematiikalla.

Sulkakynän ääressä ovat taiteilleet Uru, Sir Wixtbether sekä Minttu-pan (ex-san). Kiitos teille! Näille poetiikan tuotteille olen saanut viime päivät itkeä ja nauraa—sanojen positiivisessa kontekstissa!

Pilvilinnan budjetti tuli vastaan, joten toivomiani runonlausujia en saanut ahdettua seuraksenne. Mutta jokainen lausukoon itse omassa mielessään näitä upeita upeuksia.

Nauttikaa!

Kolme ballaadia Hopeanuolen näköpalloista

Akame:
Hopeanuolen silmät ovat kuin nuorella jumalalla:
ne leiskuvat tähtitaivaan valoa, alppitähden puhtautta, tähtilipun kunniaa;
ne heijastavat nuoruuden itsevarmuutta, itsepäisyyttä, itsenäisyyttä.
Hopeanuolen silmien tähden tekisin mitä vain, ainajain.

Sniper:
Hopeanuolen silmät ovat kuin keitossa lilluvalla kapakalalla:
tyhjät, ulostyöntyneet, karsastavat.
Yleisesti etovat, mutta...
ne haisevat
oudon hyvältä.

Eikä siinä vielä kaikki!
Hammasrivistö kuin Turhapurolla,
jalat kuin ameeballa,
häntä kuin märehtijällä,
Hopeanuolella,
isänsä matkijalla,
linssiludella,
akitalaisella pyllynpyyhkijällä.

Ben:
Yksi ynnä yksi on kaksi.
Hopeanuoli ynnä Sakura on Pikku Myy.
Huomenna ajattelin olla päärynä.

Minttu-panin Runo #3

Langettaisko loveen, hopsunuoli?
Jos sä sanot kyllä,
niin jouluna on kystä kyllä!
Tästä tulis paras vuosi,
vai mitä mietit, hopsunuoli?
Ootsää sitten kasetilla, levyllä tai paperilla,
mä tuun loveen sua aina!

Minttu-panin Runo #4

Pyhällä pyylevä pörriäinen,
haistelemaan hopsunuoli-kukkaa!

Se maistuu:
rohkealta,
uskolliselta,
kostonjanoiselta,
voimakkaalta,
nuorelta,
karhunlihalta.

Takahashi ja Barks

Kaksi oli miestä,
kaksi oli maailmaa;
yksi oli päämäärä,
yksi oli unelma.

Niin paljon samaa, erilaista, yhtenäistä, toisenlaista.

Toinen sai unelmistaan kiinni,
toisella jahti on vielä kesken.
Toiselle loistivat parrasvalot elon lopputiellä,
toiselle suotakoon vielä uusi mahdollisuus.

Kaksi valonpilkkua arjen harmauteen
Kaksi opastavaa tähteä kohtalon aavikolle.

Te olitte poikkeuksia. Te loitte poikkeuksia. Te uskoitte poikkeuksiin.

Kiitos.

Muistathan

Kadulla tuli vastaan harmaa koira,
silläpä oli nimi oiva:
Hopeanuoli!

“Sinäkö se oot?
Näin monen vuoden jälkeen,
kykenetkö enää minua muistamaan?”

Mä katselin sua neljällä kasetilla,
joko yksin kotona tai kaksin kaverilla.

“Voitko se todella olla sinä?
Elävänä, nenäni edessä,
kolmiulotteisena tekeleenä?”

Koiran omistaja sen myönsi:
“Annoin nimen sarjan myötä.”

Meistä tuli kaverukset,
sitten ystävykset,
sitten erosimme.

Lopulta tapasimme hoivakodissa,
jossa tapitimme kasetteja,
kuin silloin ennen.

Loppukevennys