Lyhyestikirjoittaja™ esittäytyy

”Aika on rahaa, eikä raha ole pahaa.”
—Roope McAnkka, multimiljardööri

 

Tekeekö pitkä teksti uniseksi? Harottavatko silmät, ja karkailevatko ajatukset tarpeilleen? Vierivätkö kellonviisarit liikavauhtia eteenpäin?

Ongelmasi ovat nimittäin ohitse. Minun on ilo ja kunnia esittää huipputeknologian uusin saavutus: Lyhyestikirjoittaja™! Tämä avulias (po)robotti ottaa huostaansa nuo mielipuoliset tekstit ja takoo ne ihmismielelle paremmin soveltuvaan muotoon.

Ja koko hela hoito on helppoa kuin kakunleikkuu: kopioi lyhennettävä teksti ja lähetä mokoma osoitteeseen:

lyhyestikirjoittaja@outlook.com

ja vot! Muutaman tunnin sisään vastaus odottaa jo postikansiossasi. Lyhyt, ihana ja raitis tiiviste kuivasta tiiliskivestä. Simple as a carrot!

 

Esmes:

Hopeanuolen menestyksen ja suosion pitkän iän salaisuutena on pidetty haaveilua ja odottamista, kun tiedon puutteesta johtuen sarjaa ympäröi mysteerisyys. Tämä varmasti päteekin 2000-luvulle, kun lukemattomat nettisivut tarjosivat suomeksi tietoa leikkaamattomasta animesta ja alkuperäisestä mangasta. Mutta entäpä aika ennen suomalaisia fanisivustoja? Hopeanuoli julkaistiin Suomessa vuonna 1989, ja Moonin sivusto aukesi vuonna 2001, eli tähän väliin mahtuu kokonaiset 12 vuotta. Tuona ajanjaksona suurin osa Ginga-faneista ei voinut odottaa tai haaveilla mistään, koska tietoa videoiden leikatusta luonteesta tai sen pohjana olleesta mangasarjasta ei ennen Moonin sivustoa ollut helposti saatavilla – tai välttämättä ollenkaan. Ja silti suosiota ilmeisesti riitti reippaasti koko tuon ajanjakson ajan. Tämä tuntuu vähän ristiriitaiselta kappaleen alun väitteen kanssa. Krooh, pyh! Lyhyestikirjoittaja™, sinulle tuli duunia.

Lyhyestikirjoittajan™ läpikulkemana:

– Hopeanuolen 2000-luvun suosion takana haaveilu ja odottaminen

– Haaveilun ja odottamisen takana tiedon puute

– 90-luvulla sarjasta ei ollut tietoa saatavilla—ei siis myöskään tiedon puutetta

– Mikä oli siis suosion takana 1990-luvulla?

– Ginillä on nöpönenä (!syntax error{function noponena(gin)})

 

Onko Lyhyestikirjoittaja™ tulevaisuutta? Se ainakin on varmaa, että Lyhyestikirjoittajalla™ on enemmän tulevaisuutta kuin jääkaapissani lepäävällä juustokakun palalla. Hotkis, maiskis ja mutusti mums! Cheesy, cakey, and moist delicious!

—Sir Ruthchyild

 

Edit. 30.5.2023

Lyhyestikirjoittaja™ näyttäisi olevan huollossa:

Huhujen mukaan hoivaa kestää hamaan tulevaisuuteen asti. Pitkien tekstien kärsimysnäytelmä jatkukoon. Tätä tragediaa⸮

Huhhahhei ja Giniä pullo!

Aiheena piratismi ja hopeisena välkkyvä karvapalleromme.

 

Huhut kertovat näin: Hopeanuolen leikkaamaton videojulkaisu ei myy. ”DVD:iden myynti on ihan onnetonta,” väittää asiantuntija H. Lippanen. Mangolla menee jonkin verran paremmin. Ehkä.

Jäljet johtavat—minnekäs muuallekaan kuin Juppituubiin ja lukemattomiin japanimaation imurointisivustoihin. Koska kyseessä on tuiki tuntematon maisteriteos, ei maailmanpoliisilla ole aikaa valvoa ja vatvoa Hopeanuolen esiintymis-, ja ilmestymispaikkoja. Jälkiä riittää siis moneen suuntaan. Pick thy pick!

Itsehän sain kunnian olla niitä harvoja, jotka saivat ensikosketuksensa tähän japanimaation unhoitettuun jalokiveen uljaassa laatikkomuodossa—toki kansikuva ja takakansiteksi olivat päin prinkkalaa, mutta mikään ei ole täydellistä (eikä minkään tarvitse olla täydellistä, koska mikään ei voi olla täydellistä—vanhan Zinclairin sananlasku)!

Faktoidi on tämä: tämä ’maatio ansaitsee paremmat puitteet kuin Juppituubin ja videoiden alapuolella henkeä uhkaavat haialtaat (lue: kommenttisektiot; älä lue: taas uusi Tappajahairaina). Olisiko vihdoin ja viimein aika uudelle leikkaamattomalle julkaisulle kera ruotsiversion parannusten? FutureFilm™—hearest thou me? Kallista lystiä se toki ehkä mahdollisesti saattanee olla, mutta ainakin pari pennosta valuisi Taksu-sedänkin pussiin. Nykyiseltä imurointisivustojen aikakaudelta maestrolle herunee lähinnä tukkeutuneita pölykapseleita.

Tämän myönnän: Hopeanuolen mangojulkaisujen menestys Suomessa ja muualla on allekirjoittaneelle jäänyt vähän mysteerioksi. Myönnän myös tämän: kukaan pilvilinnalaisista ei omista ainuttakaan nidettä hopeisena välkkyvän nuolen ja tämän jälkipolvien mittavista seikkailuista. Ja ihan pakkohan tämäkin on myöntää: mangonnälän tyydyttääksemme kipaisemme lainaamassa uusimman niteen hopeisena välkkyvän nuolen ja tämän jälkipolvien mittavista seikkailuista lähimmästä piplioteekistä.

Vaan aina tämä ei onnistu! Joskus lainahylly karjuu eioota—niin populääri kun mokoma sarja on—jolloin pettymyksen kyyneleet heruvat kyynelkanavista ja olo on mitä kurjin.

Ja se ainainen nenänniistäminen!

Näinä synkkinä hetkinä helpotusta oloon tarjoaa Ginga Scans -sivusto laadukkaine englanninkielisine käännöksineen. Muutenkin yleishyödyllinen paikka pienehköjä tiedonnälkäkohtauksia vastaan. Tarjolla on myös Togawa, Yaguchi ja Honjou -kysymys. Keitä nämä vekkulit veijarit ovat/olivat? Kysymys on edelleen avoin kaikille, ja vastauksia otetaan edelleen iloisna mielin vastaan!

Mietin tässä vain… nyt kun hopeisena välkkyvän nuolen ensimmäisistä seikkailuista on virallinen engelskankielinen painos olemassa, niin tuo sivusto panee pohtimaan… että oliko tämä julkaisu kovinkaan kookas tapaus? Sitä paitsi pari hermosäiekimppua yliskamarissani edelleen väittää, ettei pörröisestä hopsupallostamme olisi oikeaa englanninkielistä käännelmää. Toki enemmistö kupolin asukkaista on jo kääntynyt siihen uskoon, mutta vähemmistöjä ei koskaan kannata aliarvioida! Saa nähdä, miten käy.

 

—Sir Ruthchyild

Gaiaa etsimässä

Lukijat,

Kuten kaikki varmasti tiedämme, keisari Gaia ei menehtynytkään susien maanalaisen imperiumin maanvyöryssä, vaan asustaa tätä nykyä Suomen punaisimmassa kaupungissa.

Kuten tark’silmäisimmät lukijat varmasti jo tietävät, Tammerfors ei ole minulle mikään täysin vieras paikka—kas kun piipahdin vastikään helmikuussa Gerontologia 2023 -tapahtuman vietittävänä. Mitä mainioin tilaisuus yrittää bongata tuo julma mutta ylväs otus! Onnistuinko? Saat vastauksen jatkamalla lukemista vielä parin kappaleen verran.

Kuten hopeisena välkkyvän nuolen pitkäikäiset (ja lyhytikäisemmätkin) ystävät tietävät, Mansea pidetään hopeanuolismin keskuksena—piipahtihan Taksu siellä ensimmäisellä Suomen visiitillään. Kyseisenä ajankohtana en vielä ollut tietoinen tästä fasinatiivisesta sarjasta, joten kyseinen kulttuurimomentti jäi näkemättä, kuulematta, haistamatta, koskettamatta ja maistamatta. Mikä menetys alati heikkeneville aisteilleni!

Kuten kaikki paikkakuntalaiset varmasti tietävät, tämä Nääs-järven idyllinen rantakaupunki on elinvoimainen ja alati kasvava (sekä ympäröivää maaseutua tehokkaasti harventava!), mikä valitettavasti ei auttanut jo entisestään haastavassa missiossani. Katulabyrinttien ja pilviä hipovien pilvenpiirtäjien viidakossa Gaian bongaaminen oli haastavampaa kuin neulan tonkiminen lantakasasta!

Kuten voimme siis loppujen lopuksi päällämme päätellä, en onnistunut bongaamaan keisari Gaiaa enkä hänen uskollista palvelijaansa, F:ää. Tosin myönnettäköön, että tiukka aikarajakin kantoi kortensa kekoon. Vaan jos minulle toinen tilaisuus sallittaisiin ja neiti Aika löysäisi nyörejään, niin ilman muuta vastaisin haasteeseen uudehesti!

 

Keltaisin terweisin,
Sir Ruthchyild
Pilvilinnan sininen triumviraatti
Tiistaina 16 p:nä Toukokuuta
☙❧

Hopeanuoli-runoja

Terwehdys,

Runous on lahja… joka löytyy kaikilta! Tässäpä siis viestillinen enemmän tahi vähemmän tuoreen tuoksuisia runoja hopeanuolehtavalla tematiikalla.

Sulkakynän ääressä ovat taiteilleet Uru, Sir Wixtbether sekä Minttu-pan (ex-san). Kiitos teille! Näille poetiikan tuotteille olen saanut viime päivät itkeä ja nauraa—sanojen positiivisessa kontekstissa!

Pilvilinnan budjetti tuli vastaan, joten toivomiani runonlausujia en saanut ahdettua seuraksenne. Mutta jokainen lausukoon itse omassa mielessään näitä upeita upeuksia.

Nauttikaa!

 

Kolme ballaadia Hopeanuolen näköpalloista

Akame:
Hopeanuolen silmät ovat kuin nuorella jumalalla:
ne leiskuvat tähtitaivaan valoa, alppitähden puhtautta, tähtilipun kunniaa;
ne heijastavat nuoruuden itsevarmuutta, itsepäisyyttä, itsenäisyyttä.
Hopeanuolen silmien tähden tekisin mitä vain, ainajain.

Sniper:
Hopeanuolen silmät ovat kuin keitossa lilluvalla kapakalalla:
tyhjät, ulostyöntyneet, karsastavat.
Yleisesti etovat, mutta...
ne haisevat
oudon hyvältä.

Eikä siinä vielä kaikki!
Hammasrivistö kuin Turhapurolla,
jalat kuin ameeballa,
häntä kuin märehtijällä,
Hopeanuolella,
isänsä matkijalla,
linssiludella,
akitalaisella pyllynpyyhkijällä.

Ben:
Yksi ynnä yksi on kaksi.
Hopeanuoli ynnä Sakura on Pikku Myy.
Huomenna ajattelin olla päärynä.

Minttu-panin Runo #3

Langettaisko loveen, hopsunuoli?
Jos sä sanot kyllä,
niin jouluna on kystä kyllä!
Tästä tulis paras vuosi,       
vai mitä mietit, hopsunuoli?
Ootsää sitten kasetilla, levyllä tai paperilla,
mä tuun loveen sua aina!

Minttu-panin Runo #4

Pyhällä pyylevä pörriäinen,
haistelemaan hopsunuoli-kukkaa!

Se maistuu:
rohkealta,
uskolliselta,
kostonjanoiselta,
voimakkaalta,
nuorelta,
karhunlihalta.

Takahashi ja Barks

Kaksi oli miestä,
kaksi oli maailmaa;
yksi oli päämäärä,
yksi oli unelma.

Niin paljon samaa, erilaista, yhtenäistä, toisenlaista.

Toinen sai unelmistaan kiinni,
toisella jahti on vielä kesken.
Toiselle loistivat parrasvalot elon lopputiellä,
toiselle suotakoon vielä uusi mahdollisuus.

Kaksi valonpilkkua arjen harmauteen
Kaksi opastavaa tähteä kohtalon aavikolle.

Te olitte poikkeuksia. Te loitte poikkeuksia. Te uskoitte poikkeuksiin.

Kiitos.

Muistathan

Kadulla tuli vastaan harmaa koira,
silläpä oli nimi oiva:
Hopeanuoli!

“Sinäkö se oot?
Näin monen vuoden jälkeen,
kykenetkö enää minua muistamaan?”

Mä katselin sua neljällä kasetilla,
joko yksin kotona tai kaksin kaverilla.

“Voitko se todella olla sinä?
Elävänä, nenäni edessä,
kolmiulotteisena tekeleenä?”

Koiran omistaja sen myönsi:
“Annoin nimen sarjan myötä.”

Meistä tuli kaverukset,
sitten ystävykset,
sitten erosimme.

Lopulta tapasimme hoivakodissa,
jossa tapitimme kasetteja,
kuin silloin ennen.

Loppukevennys

I like to dance:
I may brittle,
yet I giggle
whilst I jiggle.

…

Blisterin’ barnacles!
Swiddelin’ fiddlesticks!
’tis Ginga itself!
The hound of justice,
with the almighty gaze!
Praise be to ye!

 

Poeettisin terweisin,
Sir Ruthchyild
Pilvilinnan poeeminen triumviraatti
Tiistaina 9 p:nä Toukokuuta
☙❧

 

A Fellow's Moderately Litigious Contemplations about Ginga

Hail ye, fellow followers of Yoshishiro Takahashi (a.k.a. Taksu)!

It has come to my attention that this series is particularly popular in Finlandia, the land of Finns and... Dogs? If that is, then know that I am seeking guidance in this gripping, if quite perplexing, matter.

As a stranger within such a coherent community, I find myself somewhat lost… I have come to know the dangers that lurk around the web—the attitude and predatorianism of the netfolk… Good grief! But ye shall not worry, for I believe I am among friendlies primed to assist when appealed correctly! Moreover, what I have learned from Ginga: Nagareboshi Ginga, one does not need to fear those taller than themselves. One shall not hesitate to extract a vengeance on their nemesis. One shall select their leader on the basis of eyes. Riveting!

Sarcasm aside, I truly think only good of the likely magnum opus of the one and true Takahashi: Ginga: Nagareboshi Ginga! The triumph of caninedom! The jubilation of nature! The spirit of concurrence! Forget Disney and their petty appetite for magnitude. Forget Warner Brothers and their questionable ethics. Forget Hanna-Barbera and their ho-hum animations and stories of low calibre. This is animal fiction, both literated and animated, at its finest! Oh, my!

Alas, midst all this splendour, I have this oppressing fear… Could the end be nigh? After its prime, the series appears to have taken a coaster ride in quality—a bumpy and lumpy one, if I may add… Could the manga enterprise have cast a cost too high? Is this a fate most ineluctable? Are there any intersections alongside this monotonous journey?

As for the popularity of the series... have we already traveled past its peak? Or was there ever a peak? Could there ever be a peak? One cannot ignore the ever-growing silence encompassing the series. Will the series soon live in a perpetual solitude? Shall the entire humandom forget all the merits and virtues taught us by Mr. Takahashi and the invaluable, altruistic work of Toei Animation? To the victor belong the spoils… Humbug!

But to imagine a world that forgot Ginga... The sole thought of it—hubaba!

Then again, no foes or competitors roam in the horizon. Does the world not yearn for animal fiction with quality and aptitude? I am not asking for pedantic babble, but should we all sincerely be satisfied with mere menageries and cartoons for children—not to mention the kitsch for grandmothers? There is a void in the world, and it needs to be filled with haste. But to put all that burden on the shoulders of one and only one man… That is arduous to accept.

Herewith, I have come to a conclusion which should please none of ye: After all these years, the almighty Ginga may have started to lose its cachet. But do we have Takahashi to blame for it? Or rather the followers? Or the industry? Perhaps it is innate? Quite a conundrum.

- Sir Wixtbether, Castle Cumulus Triumvirate

Omistajanvaihdos

Terwehdys, rakkaat lukijat!

Hetkinen, mitäs… wanhainaikainen tervehdys ja tupla-ween käyttö? Mitäs se Zinclair nyt noin…

Ja mitäs tuolla ylhäällä olevalle bännerille on tapahtunut‽ Pilvilinnan triumviraatti? Se ei voi olla… Se ei mitenkään voi olla…

Voi ei!

Woi kyllä!

Niin siinä sitten kävi, että paikan omistajuus meni vaihtoon. Katsokaapas, Zinclairilla käynnistyi väitöskirjaurakka, mikä luonnollisesti ahmii aikaa kuin koira aamupalaa... Koska näin lupaavan weblogin jättäminen tuuliajoille Internetin armottomien virtojen varaan olisi sangen ikävää—uskaltaisinko jopa sanoa, tyhmää, päätimme tehdä diilin! Mitäpä kummilapsen vuoksi ei tekisi?

Ja se diili kuuluu näin: Zinclair veks, Sir Ruthchyild (a.k.a. The Godfather) in! Salasanakaupat on tehty, mutta profiilissa nököttäköön edelleen Zinclair.

Tässä vaiheessa kysyttänette: Miksi juuri minä? Olenko minä muka Ginga-fäni? Vastaus: luette juuri edessänne Ginga-fänikunnan (epä)virallisesti vanhimman jäsenen sepustuksia. Pienen esittelyn itsestäni ja tutustumisestani hopeisena välkkyvän nuolen ihmeelliseen maailmaan pidin jo Kaksoissolan™ foorumilla. Lukekoon ken uskaltaa.

Ja tähän väliin: sana ”fäni” aiheuttaa meikäläiselle ikäviä assosiaatioita ja neurooseja, joten pyritään pitää mokoman sanan käyttö minimissä. Passar det? Oui? ¡Si!

Ja väli jatkuu: harrastan sarkasmia enemmän kuin laki sallii, ja koska sarkasmin aistiminen on välillä hankalampaa kuin quick-stepin triple-chasse ilman kompurointia, olen alkanut viljellä ruista ja (epä)virallista sarkasmimerkkiä ⸮. Annan esimerkin: tämä weblogialusta toimii virheettömästi⸮

Mutta näin on (ovat?) näreet. Pomon pallilla istun nyt minä, ja toivottavasti onnistun tarjoamaan yhtä tuoretta (ellei jopa tuoreempaa!) näkökulmaa asioihin. Tahi sitten vanhempaa—asia jäänee nähtäväksi.

Valitettavasti tämä vaihdos johtanee siihen, että Suuri Hanke ei koskaan saa viimeistä osaansa, ja siten Pentin, Eevan ja Akaiken rahanahneet seikkailut Kaksoissolassa eivät saa ansaitsemaansa päätöstä. Pitäkäämme tälle parin tyhjän rivin pituinen hiljainen hetki.

 

 

Hiljainen hetki on päättynyt.

Tähän kohtaan piti tulla kevennykseksi vitsi saippuakauppiaasta, joka käänsi elämänsä ylösalaisin ja ryhtyi saippuakauppiaaksi, mutta focus groupin mielestä kyseisessä huulessa ei ollut tarpeeksi tenhoa. Harmi.

Niin, ja aivan yksinhän minun ei tätä ruljanssia tarvitse pyörittää. Apunani toimivat rakkaat roolipelikollegani, Sir Wixtbether ja Sir Feynthorpe, jotka muodostavat allekirjoittaneen kera Pilvilinnan triumviraatin—suuren roolipelileikkiryhmämme. Toimii myös kätevänä focus groupina!

Ja kuin kohtalon sanelemana, Yoshihiro Takahashin (Saanko kutsua Taksuksi? Kyllä? Loistavaa!) teokset sulattivat meidän kaikkien kolmen sydämet. Taksun koiramangoa teen ja skonssin kera—voiko elämältä enempää pyytää?

 

Mutta pitemmittä teksteittä, julistan Hopeanuoli-weblogismin uuden aikakauden alkaneeksi! Sir Wixtbether saa kunnian aloittaa lyhyellä puheenvuorollaan ”A Fellow's Moderately Litigious Contemplations about Ginga”.

Se om menoo ny!

 

Ensimmäisin terweisin,

Sir Ruthchyild

Pilvilinnan triumviraatti

Tiistaina 25 p:nä Huhtikuuta

☙❧

Ginga ja MOTHER: vertailussa kaksi japanilaista sarjaa ja fandomia

Tällä kertaa vuorossa jotakin erilaista, nimittäin lyhyehkö vertailu kahden itselleni tärkeän japanilaisen sarjan välillä - erityisenä tavoitteenani löytää mahdollisimman paljon yhtäläisyyksiä sarjojen välillä niiden suurista eroista huolimatta.

MOTHER on siis Shigesato Itoin (synt. 1958) luoma kolmiosainen videopelisarja. Ensimmäinen osa (MOTHER) julkaistiin Japanissa 1989 Famicom-pelikonsolille. Englanninkielinen käännös jäi julkaisematta. Jatko-osa, MOTHER2,  julkaistiin Japanissa 1994, josta vihdoin saatiin myös länsimainen julkaisu Pohjois-Amerikassa vuonna 1995 Super Nintendo -pelikonsolille, nimikkeellä EarthBound. Arvio- ja myyntimenestys jäivät vaatimattomiksi, ja sarja painui valtavirrassa nopeasti pinnan alle. Eurooppaan käännös ei koskaan rantautunut.

Heikoista arvioista huolimatta EarthBound jäi kuitenkin niiden harvojen mieliin, jotka olivat kyseiseen peliin uskaltaneet tutustua suuresta vastarinnasta huolimatta. 1990-luvun loppua kohden Internet mahdollisti uuden tavan saattaa nämä fanit yhteen erilaisten fanisivustojen muodossa, ja sarja alkoi vähitellen kerätä uutta suosiota näiden sivustojen ja fanien kyltymättömän innon avustuksella.

Pitkän kehitysrupeaman jälkeen sarjan kolmas ja viimeinen osa, MOTHER3, julkaistiin Japanissa vuonna 2006 Game Boy Advance -käsikonsolille. Englanninkielistä käännöstä ei luvattu tulevan, jolloin fanit ottivat ohjat omiin käsiinsä - tuloksena vuonna 2008 julkaistu epävirallinen englanninkielinen käännös, joka sai julkisuutta sen korkeasta laadusta. Näin sarja oli vihdoin saatettu päätökseen monien vaikeuksien kautta, ja nykyisin yleinen mielipide sarjasta (ainakin fanien keskuudessa) on, että se on elämää suurempi mestariteos, joka kulki rohkeasti omia polkujaan haukuista välittämättä, ja elää edelleen suosion harjalla, kiitos fanien periksiantamattomuuden.

Vaikka kyseessä onkin videopelisarja, jo tästä tiivistelmästä moni varmasti bongasi yllättäviä yhtäläisyyksiä Ginga-sarjan kanssa, ja näitä puin nyt lyhyesti seuraavaksi.

 

Vaikeudet julkaisuissa ja käännöksissä

Gingan vaikea taival Japanin ulkopuolella on varmasti monella jo tiedossa, ja äskeisestä tiivistelmästä tämä oli toivottavasti havaittavissa MOTHER-sarjankin osalta. Suurin eroavaisuus lienee siinä, miten hyvin nämä julkaisuhistoriat ovat tiedossa: MOTHER-sarjan, erityisesti EarthBoundin, taival Japanista Amerikkaan on selvitetty on lähes päivän tarkkuudella, kääntäjien ja muiden vastuussa olevien nimiä myöten. Gingan alkutaival Suomessa ja muissa Pohjoismaissa on edelleen pieni mysteeri. Ehkäpä MOTHER-faneilta kannattaisi ottaa mallia ja uskaltaa vain ottaa hihasta kiinni jotakuta FutureFilmin tai Golden Voicen (entistä) työntekijää ja kysäistä rohkeasti.

 

Vuosikymmeniä kestänyt suosio

Jos Suomessa ihmetellään sitä, miten Gingan suosio kestää vuodesta toiseen, niin aivan samaa kysymystä toistetaan Amerikassa MOTHER-sarjan osalta, varsinkin kun kyseinen sarja on ”loppunut” lähes pari vuosikymmentä sitten. Länsimaissa Shigesato Itoi tunnetaankin ainoastaan MOTHER-sarjasta, mutta kotimaassaan hän on julkkis ja varsinainen monitoimimies aina kirjailijasta ja mainosmaakarista kalastajaksi ja tv-juontajaksi saakka, jolle MOTHER-sarja on ollut vain pieni osa hänen elämäänsä. Takahashi taas on parhaiten tunnettu Ginga-sarjastaan sekä Japanissa että muualla, ja Ginga on hänelle edelleen ajankohtainen ja tärkein elinkeino.

Mielipide siitä, ovatko sarjat valtavirtaa vai eivät, tuntuu molemmissa tapauksissa jakautuvan fanien ja ”muiden” kesken: joidenkin fanien mielestä sarjat ovat niin valtavirtaa, että niiden fanituksesta on mennyt maku; toisaalta, pelkkien myyntilukujen ja yleisen näkyvyyden kannalta molemmat sarjat jäävät kauaksi suurista menestyssarjoista. Molemmat sarjat ovat loppujen lopuksi pienen ryhmän makuun, ja niille harvoille, joille sarjat iskevät, niin ne sitten iskevät ja lujaa - mikä selittänee sarjojen pienen mutta sitäkin pitkäkestoisemman suosion. MOTHER-sarjan tapauksessa edelleen jatkuva suosio on erityisen merkittävää ottaen huomioon, että sarja on ”kuollut” - niin kuin päättyneistä sarjoista usein sanotaan. Toisaalta, Shigesato Itoin sanoja mukaillakseni: kun sarja loppuu, se ei kuole - se vain siirtyy tekijöiltä faneille. Viisaus, joka ansaitsisi enemmän huomiota monien muidenkin ”kuolleiden” sarjojen osalta.

 

Kokonaisuus vs. ”paras osa”

Oli kyseessä mikä tahansa useammasta osasta koostuva sarja, osien jatkuva vertailu ja paremmuusasteikkoon sijoittelu tuntuu olevan fandomeissa aina se välttämätön paha - jopa silloin kun osat muodostavat yhden suuren jatkumon, kuten näissä molemmissa sarjoissa on kyseessä. Joku osa kuitenkin nostetaan aina korkeammalle kuin muut. MOTHER-sarjan kannalta kyseessä on EarthBound, eli trilogian toinen osa, mutta ensimmäinen länsimaissa julkaistu osa. Ginga-sarjassa vastaava on varmasti GNG, eli sarjan ensimmäinen osa. Mielenkiintoista on sarjojen välillä oleva samanlainen jako näihin ”huippuosiin” ja kokonaisuuksiin: on EarthBound ja sitten on MOTHER-trilogia, samalla tavalla kuin on GNG ja Ginga-sarja.

Mikä sitten tekee kyseisistä osista parempia kuin varhaisemmat tai myöhemmät osat? Näiden osien faneja syytetään usein nostalgiasoinnista, mutta yleinen mielipide on kuitenkin se, että sarjojen parhaat puolet (omaperäisyys, arvot, moraalit, opettavaisuus, yleinen laatu) näkyvät ja tiivistyvät parhaiten juuri näissä osissa. Lisäksi sarjoihin tutustumisen kannalta näitä pidetään parhaimpina aloitusosina.

Kulttuurien sekoitus

Molemmille sarjoille on ominaista useiden eri kulttuurien sekoitus. Jos Gingassa on havaittavissa japanilaisia ja pohjoismaisia piirteitä (vaikkakin ehkä vahingossa), niin MOTHER-sarja on yhdistelmä japanilaista ja pohjoisamerikkalaista kulttuuria - painottaen erityisesti Yhdysvaltojen 50-luvun”kulta-ajan” ikoneita ja ominaispiirteitä. Ei siis liene yllätys, miksi sarjat ovat menestyneet juuri kyseisissä maissa.

Fanien omat tuotokset

Fanituotokset eivät tietenkään ole pelkästään näiden kahden sarjan välinen juttu. Mielenkiintoista on kuitenkin se, miten molemmista sarjoista on sanottu, että niiden tekijät ovat luoneet aivan omanlaisen tyylinsä, jota fanit ovat sitten jäljitelleet enemmän tai vähemmän onnistuneesti.

Ginga-sarjan fanituotoksia monet varmasti tuntevat - varsinkin suomalaisten tekemiä. MOTHER-sarja ei tässä tarjoa hirveästi poikkeuksia: on piirroksia, sarjakuvia, animaatioita, livetoimintapätkiä ja videopelejä. Koska kyseessä on videopelisarja, löytyy MOTHER-fandomissa eräs merkittävä poikkeus, mikä muussa mediassa ei olisi mahdollista, nimittäin hakkerointi. Hakkeroinnin avulla fanit ovat esimerkiksi löytäneet poistettua sisältöä, mikä luonnollisesti on synnyttänyt rikasta keskustelua ja teorisointia. Aivan oma numeronsa on hakkeroinnilla tuotetut omat versiot peleistä, joihin kuuluu esimerkiksi muunneltua dialogia tai grafiikkaa. MOTHER-sarjan tapauksessa hakkerointi on jopa poikinut kokonaan omatekoisia pelejä sarjan omalaatuisen tunnelman ja graafisen tyylin innoittamana, kuuluisimpina esimerkkeinä Yume Nikki ja Undertale.

 

Koirien tärkeä osuus

Gingan osalta tämä on varmasti itsestäänselvyys. MOTHER-sarjassa nelijalkaiset ystävämme eivät myöskään ole vieras näky, ja sarjassa esiintyykin paljon koiria niin hyviksinä kuin myös vihollisina, kuten vaikkapa EarthBoundin eräässä pomotaistelussa esiintyvä Diamond Dog… Koirien osuus saa luonnollisen huipentuman MOTHER3:ssa, jossa lopulliseen päähahmokatraaseen saa kunnian valikoitua päähahmon leimmikkikoira.